20. Positiivinen Synnytys: lääkkeetön, dramaattinen, 10/10 synnytys sairaalassa

Hello, hello! Ja ihanaa, kun sä oot täällä. Täällä taas Sonja linjoilla. Katsotaan muuten, jos jossain vaiheessa tulee vieraita. Se ois kyllä tosi ihanaa, mutta toistaiseksi nyt en äänittele näitä jaksoja itse. Mutta hei! Tänään ois toiveaihe taas käsittelyssä. Ja tänään on aiheena siis synnytyskertomus. Mulla on siis kaks tosi positiivista synnytystä takana ja mä oon valmistautunut niihin molempiin hyvin ja mä uskon, että molemmista niistä on paljon ammennettavaa ja sellaista, mitä mä voin jakaa teille, kun te valmistaudutte synnytykseen mahdollisesti ensimmäistä kertaa tai on jo synnytyksiä alla, mutta ehkä luonnollinen synnytys kiinnostaa tai ylipäätään vaan tai ylipäätään vaan kiinnostaa kuulla synnytyskertomuksen. Niin tänään tulee mun tarina. Ja tänään mä oon jo siis jakanut mun ensimmäisen synnytystarinan, eli mun tyttären syntymästä. Ja tästä on jo yli neljä vuotta aikaa, mutta se on kyllä mulla ihan tuoreena mielessä edelleen, niin tänään kuulette sen. Mä yritän pitää nää molemmat synnytystoorit aika tiiviinä, mut silleen, että mä nostaisin esiin asioita, jotka te voitte kokea arvokkaaksi tiedoksi, ja katsotaan, jaoks mä niitä tässä matkan varrella vai sit lopuksi, mut mä haluun jakaa teille sellasia asioita, mitä te ehkä haluutte kirjoittaa teidän synnytystoivelistaan, jos teillä on samantyyppinen synnytystoiveena kuin mitä mulla on ollut. Ei pitäisi olla mitään trigger-varoituksia, koska sekä tämä mun ensimmäinen että toinen synnytys on mennyt tosi tosi hyvin, niin voi ihan hyvillä mielin kuunnella. Varmaan suurin osa teistä, jotka tätä kuuntelee, on tällä hetkellä raskaana, niin ei tule mitään sellaista, mistä koen, että voisi triggeröityä, mutta tottakai trigger-varoitus siinä mielessä, että mulla tosiaan on tosi positiiviset synnytykset olleet, ja mä tiedän, että vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut, niin se ei aina tarkoita sitä, että synnytys menee hyvin, vaan siellä voi tapahtua jotain odottamatonta, ja siinä mielessä haluan vaan sanoa, että mä ymmärrän aivan täysin sen, että myös onnella ja tuurilla on osansa näissä asioissa. Ja te tuutte huomaamaan, jos kuuntelette molemmat jaksot, että vaikka mä olin tähän ensimmäiseen synnytykseen hyvin valmistautunut, niin mä olin vielä paremmin valmistautunut siihen tokaan. Eli kantsii kuunnella molemmat jaksot. Mutta aloitetaan tällä ensimmäisellä. Mun synnytys käynnistyi päivää ennen laskettua aikaa. Mä aloin olla jo tosi valmis ja kärsimätön. Ja mä olin mun ystävän kanssa kävelyllä, hän oli myös raskaana. Ja jotenkin me oltiin tosi energisiä yhtäkkiä. Ja tottakai siinä loppuraskaudesta on aika paljon väsymystä ja sellainen raskas olo ja näin, mutta mä sain jostain ihan valtavasti energiaa ja myös mun ystävä, vaikka hän oli pari kuukautta mua takanapäin raskaudessa, niin me käveltiin jotenkin tosi silleen reippaalla tahdilla mun ystävän Hennin kanssa pitkin Helsingin rantoja. Mä muistan, että me käveltiin siellä Eiran rannassa ja siis pitkä pitkä lenkki varmaan pari tuntia, tosi reippaasti. Ja sitten kun mä tulin kotiin, ehkä joskus puoli-seiskan aikaan, niin mulla oli edelleen tosi paljon energiaa ja mä olin niin valmis siihen, että se synnytys alkais. Niin mä vedin meidän rapuset, me asuttiin siis silloin Helsingissä, niin mä vedin meidän raput ylös-alas varmaan viisi-kuusi kertaa. Ja mä muistan, että mulla olisi ollut vieläkin enemmän hinkua vetää niitä portaita, mutta mä en uskaltanut sen takia, että mä en tiennyt, onko se vaarallista nostaa niin paljon sykettä. Ja sitten mä menin kotiin ja supistukset alko. Itseasiassa jo sen kävelyn aikana mä olin tuntenut semmosia harjoitussupistuksia ja siltä, että nää vois ehkä olla jo jotain enemmän kuin vain harjoitussupistuksia, mut en ollut varma. Mut sit sen lenkin jälkeen, niin sit alkoi tuntumaan siltä, että nyt näitä kyllä tulee enemmän kuin mitä aikaisemmin. Ja se yö meni lievien supistusten kanssa, mä sain muistaakseni aika hyvin nukuttua, mut sit aamulla mä sanoin mun miehelle, että ehkä tänään, jos hän voi vaan jäädä kotiin, niin ei menis töihin. että mä arvasin, että tänään tapahtuu. Ja me lähettiin sitten, tää oli siis helmikuun loppu. Oli tosi aurinkoinen, kylmä päivä. Me mentiin Cafe Ursulaan aamukahville ja aamiaisille. Ja mä muistan vaan, että se tunne oli tosi jännittävä, koska mä tiesin, että tää on varmaan viimeinen päivä, kun me ollaan kahdestaan. Ja siellä Ursulassa oli tietysti tosi hiljasta, koska oli tiistai päivä. Ja tuntui vaan siltä, että tosi jotenkin outoa olla nyt tässä, tälleen perus arkipäivänä, kumpikaan ei oo töissä, se oli vaan jännä fiilis. No, sitten me lähettiin vielä kävelemään keskustaan sieltä Cafe Ursulasta, koska mun miehellä oli Tanskan suurlähetystössä ollut passi monta kuukautta, ja koska heillä oli niin supistetut aukioloajat, niin nyt kun sit oltiin, oltiin tollee vapaana keskellä päivää, niin käveltiin sinne, eli mitä se on, joku pari kilsaa, Ja mä muistan, että oli ehkä semmonen vähän tuskainen olo, mut kuitenkin tuntui siltä, että hyvä kävellä ja pysyy liikkeessä. Ja sit mä muistan, että sen suurlähetysten jälkeen mun mies vielä roudas mut johonkin rautakauppaan siinä erottajalla, ja mä olin vaan ihan pissed off siinä kohtaa, et nyt ei mennä minkään rautakaupoille. Sitten me mentiin kotiin, ja sitten tuntui siltä, että ei tässä nyt vielä mitään sen kummempaa, niin me lähdettiin mun vanhemmille. Tässä kohtaa täytyy sanoa, että ensimmäinen ja toinen synnytys on ollut siinä mielessä ihan erilaisia, että sitten tokalla kierroksella, kun supistukset alkoi, niin sitten mä en ois todellakaan enää lähtenyt kyl yhtään minnekään, vaan se oli vaan tällä ekalla kerralla, kun tämä latenssivaihe kesti näin monta tuntia tai kokonaisen päivän. Mutta lähdettiin mun vanhemmille Espooseen. Oli taas tosi aurinkoinen päivä. Mä otin puolikkaa lasin champagnea. Tietenkään en muuten juonut raskahden aikana alkoholia, mutta siitä oli sellainen fiilis, että nyt mä otan tämän yhden S-n käyttöön. Ja muistan vaan, että kukaan ei tajunnut, että nyt tämä synnytys on oikeasti käynnissä, paitsi mä ite. Mä kävin välillä vessassa ottaa vähän niitä supistuksia vastaan, kun ne alkoi olemaan jo aika sellaisia, että mä tunsin ne ihan kunnolla. No sit me lähettiin kotiin ehkä neljän aikaan, tultiin joskus ehkä neljä viiden aikaan. Ja sit sitten mun mies viritteli semmoista cozy-ympäristöä, laittoi jotain musiikkia soimaan ja mä olin siellä jumppapallolla. Ei vielä tehty mitään semmosia liikkeitä, koska ne mun supistukset ei ollu vielä niin kivuliaita, mutta mä taisin makoilla vähän sohvalla. Ja sit mä muistan, että iltaa kohden niin mun mies laittoi jonkun siis rokotuksista kertovan doktorin dokkarin pyörimään meillä. Ja sekin oli yksi näistä asioista, mitä mä en todellakaan olisi tehnyt enää tokalla kerralla, et miksi ihmeessä kattoo jotain tommosta tosi asiapitoista dokkaria. Mut joo, näistä oppii ja just kuulette sit mun tokasta synnytyksestä, et mitä asioita mä tein eri tavalla. Niin ja tähän väliin mä sanon, että me oltiin siis käyty mun miehen kanssa Hamin synnytysvalmennus, eli hän tekee valmennuksia pitää Helsingissä, tämmöisiä aika holistisia, ja pitää myös joogatunteja raskauteen, joilla mä myös kävin. Niin siellä kolmen tunnin synnytysvalmennuksessa oltiin käyty erilaisia liikkeitä läpi, että miten kumppani voi auttaa siinä kohtaa, kunnes se synnytys on käynnissä. Mutta me ei vielä tos kohtaa niitä tehty, ja niin kuin kohta kuulette, niin ei myöskään myöhemmin. Ja sitten mä muistan, että kymmenen aikaan ne supistukset tuli jo suht säännöllisesti, oisko ollut niinkun muutaman minuutin välein, ehkä viiden minuutin välein. Ja sit mä olin silleen, että nyt soitetaan sinne naikkarille kysellään, että mikä tilanne siellä on, että varmaan ois niinkun muutaman tunnin sisällä lähtö sinne. Ja sitten mä laitoin mun miehen soittamaan sinne, koska mä arvasin, että jos mä puhun, niin sit he jotenkin, se kuulostaa siltä, että ei ois vielä niin intensiivinen tilanne. No, sit he kuitenkin pyysi, että sais mut puhelimeen. Ja se mitä mä juttelin kätilön kanssa kesti joku seitsemän minuuttia, jo koska mulle ei jostain syystä sinä aikana tullut supistusta. Musta tuntuu, että mun keho jotenkin odotti sen puhelun ajan. niin tää kätilö teki sen johtopäätöksen, että ei oo vielä synnytys käynnissä, että latenssivaiheija saattaa kestää vielä monta päivää ja että ei niinku mitään tänä yönä, että menkää nukkumaan ja voi ottaa boranaa ja kattokaa aamulla et mikä tilanne, mut et voi mennä vielä useampi päivä ennen kuin synnytys oikeesti alkaa. Mä muistan vaan, et mä olin mielessäni, et ei hemmetti, et jos tää tulee olee tätä vielä monta päivää, niin enhän mä tuu jaksamaan. Et ne supistukset oli jo sen verran rankkoja. No sit mun mies kuitenkin meni ohjeiden mukaisesti nukkumaan, ja siitä alko mun tän synnytyksen vaikeimmat tunnit, koska ne supistukset paheni koko ajan, mut koska mä olin saanu niin selkeen ohjeen sieltä kätilöltä, että ei vielä mitään, että voi mennä vielä useampi päivä. Mähän sinnittelin supistusten kanssa, ne paheni koko ajan. Mä muistan, että ne tuli ehkä neljä minuutin välein. Tätä on kestänyt joku kolme, neljä tuntia, että mä oon ottanut niitä suppareita vastaan. Eri asennoissa mä muistan, että välillä mä en kerennyt käyntymään tai yritin olla selälteen ja rentoutua, mutta ei sitten oikein tullut mitään. Et, et olis sellasii suht kivulioita supistuksia, mut koska mul on tosi korkee kipukynnys, niin mä en vaan älynny et nyt ois ollu jo aika lähtee. No, sitte kello oli ehkä kaks, eli mä olin varmaan kolme neljä tuntii melkeen ottanu noit supistuksia. Sitten tuli oksennus yhden supistuksen päätteeksi. Onneksi kerkesin hakea muovibussin. Sitten aloin herätellä yhden mun miestä, joka oli nukkunut tänä ajan. Sitten tulikin jo sellainen supistus, että tuli tarve mennä vessaan. Musta tuntui, että tulee kakka, vaikka ei oikeasti tullut. Mä olin vessan pöntöllä. Tässä kohtaa mun mies oli jo herännyt. Oli silleen, että nyt lähdetään. Hän oli tainnut soittaa naikkarille ja varmaan tilannut meille taksin. Sitten kun olin vessanpentolla, tunsin ponnistustarpeen. Silloin mies oli puhelimessa naisten klinikan kanssa. Sanoin, että nyt on ponnistustarve. Mitä tehdään? Tullaanko ambulanssilla? Sieltä he sanoivat, että joo, nyt ambulanssi. Naisten klinikka olisi ollut täynnä yönä. Mutta koska meillä tuli tämä tilanne, niin siellä oli totta kai mahdollisuus ottaa meidät vastaan. No, sitten mun mies tilasi sen ambulanssin, ehkä perutaksin. Ja mä muistan vaan, että nämä oli oikeasti mun elämän vaikeimpia minuutteja, koska me oltiin vitoskerroksessa, ja ne oli sanonut sieltä puhelimesta, että he tulee hakee mut baareilla ylhäältä, että älkää tulko alas. Mä muistan, että mä mietin, että tää vauva tulee nyt ulos, että mä en pysty odottaa enää se kuntti, joka on tässä eteisessä, että mun on pakko lähteä. Ja sit mä oon lähtenyt ovesta ulos, mun mies jäi vielä keräilemään kamojaan. Tälle jälkikäteen ajateltuna virheellisesti mä oon mennyt hissillä alas, koska jos se hissi ois jäänyt jumiin tai jotain tommosessa vanhassa talossa, niin en halua miettiä, mitä ois käynyt. Mutta mä menin hissillä alas, pääsin jotenkin sinne kadulle, ja ambulanssit oli tullut neljässä minuutissa eli onneksi ihan super nopeesti ja niitä oli kaksi siellä ja he yhdisti niitä henkilökuntia, koska he valmistautui synnyttämään sinne ambulanssiin. Mut saatiin ambulanssiin sisään. Sinne otettiin lääkäriä ja henkilökuntaa. Heidän oli pakko saada mut kiinnitettyä turvavöihin ennen kuin pystyttiin lähtemään. Se oli aivan hirveetä, koska mä olin jo niin tuskissani. Musta tuntui, että vauva tulee ulos. Mä piti mennä makuasentoon turvavöihin. Se oli ihan hirveetä. Jotenkin me saatiin se onnistumaan. ja lähdettiin ajamaan, mun mies oli etupenkillä, mulla oli ambulanssihenkilökunta siellä takana, ja muistan, että tää nainen kurkkas ja näki pään, ja oli vaan, että joo, että katsotaan, kerätäänkö. Että onneksi oli siis keskellä yötä, silloin oli täs kohtaa jotain varttii vaille neljä aamuyöllä, että katsotaan, kerätäänkö. Mutta että valmista odotaan myös synnyttää autoa, jos se pakko. Ja onneksi kun oli keskellä yötä, niin ajettiin siis Ullalinnasta Meilahteen, niin tää matka kesti vaan 12 minuuttia, koska oli yöä ja ei ollut liikennettä. Ja päästiin sinne Naikkarille, ja en pystynyt enää täs kohtaa ite kävelemään sinne. sisään vaan, mut nostettiin baareilla ambulanssista ulos ja siirrettiin suoraan pedille. Ja kärrättiin sinne synnytyssaliin. Onneksi se synnytyssali oli silloin vielä siinä maan tasalla, koska me en oo varma onks se nykyään. Ja päästiin sinne synnytyssaliin ja mä muistan, että se helpotuksen tunne, kun mä olin synnytyssalissa naikkarilla ja mä vaan, että jes, että me päästiin tänne. Nyt ei oo enää mitään väliä, että nyt mä voin alkaa ponnistaa, koska se ponnistuksen tarve oli ollut niin järkyttävän kova, että sen pidättäminen oli ehdottomasti vaikein osuus tässä synnytyksessä. No sit mulla oli se kätilä siinä. hän oli aivan ihana semmonen tosi kokenut kätilö. Hän pyysi henkkareita, jotenkin me kerettiin ne kaivaa sieltä. Ja sitten hän kysyi, että haluuks mä jotain kivun lievitystä, et ei kerkee enää mitään puudutuksia, mutta et ilokaasua voin ottaa. Mä olin vaan, et joo, voin ottaa. Mulla oli siis ollut ajatuksena, että luonnollinen synnytys, koska mä tiesin, että mulla on suht korkea kipukynnys ja näin pois päin, ja olin harjoitellut hengittämistä ja muuta. Niin siinä mielessä en ois varmaan ottanutkaan aikaisemminkaan mitään muuta. Ilokaasu oli ihan kiva kokeilla, mutta se ei kerännyt millään tavalla vaikuttaa mulla. Mä en kokenut siitä mitään. Ja niin kuin kuulette sitten myöhemmin, niin toisessa synnytyksessä en ottanut mitään ilokaasujakaan. Mutta joo, tää kätilö kysyi, että hei, että koska tästä on selkeästi tulossa tosi tämmönen esimerkillinen synnytys tai ponnistusvaihe, niin saako hän ottaa tänne seitsemän lääkiskandia paikalle kattomaan? Ja mä olin vaan, että joo, saa ottaa, että tänne vaan. No, mutta ne kanditeisit koskaan kerenneet sinne paikalle, koska sitten se ponnistusvaihe oli jo niin käynnissä, että meidän oli pakko aloittaa. Ja kätillä tuli se siihen mun jalkojen väliin ja alkoi ohjeistaa tämmöstä hengitystekniikkaa. Ja vaikka mä olin opiskellut siellä Hamin kurssilla erilaisia rentoutusmenetelmiä ja rentouttamaan lantionpohjaa ja kaikkia tällaisia asioita, niin tota hengitystä, mitä tää kätilö ohjeisti, niin en ollut törmännyt siihen missään. Ja jos mä muistan oikein, niin se hengitysmenetelmä oli sellainen, että mä hengitin keuhkot täyteen ja pidätin, ja sillä pidätyksellä tapahtui se supistus ja se ponnistus. Mutta mun täytyy sanoa, että tästä ei kannata ottaa nyt mitään vinkkejä, koska mä en tarkalleen enää muista ja tiedä, miten se meni, niin ehdottomasti kannattaa vaikka synnytysvalmennuksessa tai kun käy Raken Neutrassa tai jossain, missä on kätilö, niin heidän kanssa puhua, jos haluaa etukäteen harjoitella tällaista ponnistusvaiheen hengitystekniikkaa. Mutta mä muistan vaan, että se toimi. Ja vaikka mä olen joogaohjaaja ja näin voisi päin, niin se oli erilainen hengitys kuin mitä mä olisin ajatellut, että tuossa tilanteessa kuuluu tehdä. Ja niinku kuulette mun seuraavassa synnytystoorissa, niin siinä oli sama juttu, että se hengitys oli oikeesti se avain sana siinä ponnistusvaiheessa, koska kun mä aloin tekemään niinku se kätille ohjeistusta hengitystä, niin tää ponnistusvaihe meni todella smoothisti.

Onko sulla hormoniepätasapainon oireita, kuten iho-ongelmia, kuukautishäiriöitä, epäsäännöllinen kierto, PMS-oireita, kipuja, endometrioosi tai PCOS-diagnoosi, tai muuten vain haluat syventää sun omaa kiertotietoisuutta? Oppavasi terveeseen hormonitoimintaan on e-kirja, jossa mä johdattelen sut naisen luonnollisen hormonitoiminnan äärelle. Me pureudutaan metodiin, jolla mä paransin ensin mun aknen ja sitten palautin mun kehon hedelmälliseen tilaan. vuosien kuukautisten poissaolon jälkeen. Me syvennytään moniulotteisesti hormoniterveyteen niin fyysiseltä kuin psyykkiseltä kantilta. Pureudumme ravintoon, liikuntaan, feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaan, palautumiseen, vuorokausirytmiin, sisäiseen lapseen, ruoka- ja kehosuhteeseen, autenttisuuteen ja moneen muuhun teemaan. Podikuulijana sä saat oppaasi terveeseen hormonitoimintaan e-kirjan.

Erityiseen hintaan 22 euroa koodilla UPLEVEL.

Sä löydät kirjan show notesien linkistä, muista käyttää koodia UPLEVEL.

Ihonia lukuhetkiä ja syventymistä itsesi äärelle. Sä ansaitset tän matkan itseesi ja syventämään omaa kiertotietoisuutta ja palauttamaan sun elinvoimaisuuden ja autenttisen itsesi ja elämään sen mukaista oman näköistä elämää. Ponnistusvaihe kesti neljä minuuttia ja se siis alkoi kahta yli neljä. Me oltiin saavuttu sinne sairaalaan kymmenen minuuttia aikaisemmin ja kesti se neljä minuuttia ja oisko ollut niin, että kolmella ponnistuksella mun tytär tuli sieltä ulos ja Mä en tiedä, mitä muuta mä voisin tuosta ponnistusvaiheesta kertoa, kun että se tosiaan se hengitystekniikka oli mulle kaikki kaikessa. Ja varmasti tässä on just myös ollut tuuria pelissä ja se, että mun kroppa, mun lanti on aika leveä. Niin kuten kätilökin sanoi, niin mulla on synnyttäjän kroppa. mutta se meni tosi smoothisti, ei ollut mitenkään liian kivulias, mulla on jäänyt tosi semmonen tosi hyvä fiilis siitä ponnistusvaiheesta. Ja sain tyttären rinnalle, mä muistan et se tunne oli niin outo ja hän näytti niin tavallaan vieraalta ihmiseltä, mut se rakkaus on vaan niin aivot räjäyttävä. Hän annettiin rinnalle, ja pidettiin se napanuora. Mun mielestä nykyään on varmaan Suomen sairaaloissa muutenkin se politiikka, että annetaan sen napanuoran olla niin pitkään, kun se itsestään sykkii, mutta se oli mulle ehdoton, että mä haluun, että sitä ei leikata ennen kuin se on lopettanut sykkimisen. Ja sit mulle toinen asia oli se, että en halua, että vauvaa pestään, Ja nyt mun täytyy sanoa, et mä en muista, onks mun ensimmäinen vauva, eli tässä synnytyksessä vauva pesty jossain vaiheessa vai ei, mut ainakin toisessa synnytyksessä, niin poikaa ei pesty ollenkaan, vaan se kina imeytyy iholle. Ja nyt mä en tosiaan muista, miten mun tyttären kanssa tehtiin, mut mun toive, jos mä joskus synnyttäisin kolmannen kerran, niin on erittömästi se, että ei pestä vauvaa. Ehkä tietysti voi tulla kyseeseen vähän puhdistaa häntä, ja varmaan näitä munkin vauvoja on puhdistettu, mutta ei semmoista varsinaista pesuu, vaan annetaan sen kinan kuivua. Ja sit leikattiin sen naapanuoren jossain vaiheessa, ja mä en muista missä järjestyksessä kaikki tapahtui, mutta sit oli se istukan synnyttäminen. seuraavaksi vuorossa ja siis mun täytyy sanoa, et mä en edes, et mä en muista, et tiesiks mä tyyliin ees tästä asiasta, no kyl mä varmaan tiesin, koska mä olin käynyt sen HAMin valmennuksen, mut jotenkin se istukan synnytyshän on semmonen aika, sitä ei ehkä ajattele niin paljon ennen ensimmäistä synnytystä, mut et se synnytyshän ei tosiaan loppu siihen, et se vauva tulee ulos, vaan sit pitää vielä synnyttää istukka, mut mun tapauksessa se tuli sit tosi helposti sieltä ja mä halusin, että sitä ei mitenkään vauhditeta, Ehkä voi vähän painella vatsaa, mutta luottaa siihen, että se kyllä tulee sieltä aikanaan, että ei mitään oksytosiinipiikkejä tai mitään tämmöistä kankkuun, mitä ne usein siis laittaa. Tämä on yksi semmoinen tipsi, minkä sä voit laittaa sun synnytystoivelistaan, jos haluat mahdollisimman luonnollisen synnytyksen, että ei ota sitä oksytosiinipiikkiä sen synnytyksen jälkeen vauhdittamaan sitä istukantulaa. vaan luottaa siihen, että sun luonnollinen oksitosiini kyllä saa sen istukan syntyvään sieltä. Tää tosiaan kannattaa kirjoittaa siihen omaan listaan ja mielellään käydä läpi kätilön kanssaan jo ennen tätä tilannetta, jotta kätilö tietää, että mikä sun toive on. Koska se kaikki tapahtuu aika nopeasti siinä sen vauvan syntymän jälkeen, että sun ei välttämättä siinä kohtaa tarvii alkaa sanomaan, että hei mä en halua tuota piikkia. Mutta jos tästä on mitään semmoista epäselvyyttä tai muuta, niin kannattaa tehdä oma research, koska mä en oo sairaanhoitaja, lääkäri tai mikään, vaan nää on mun omia kokemuksia ja pohjautuu mun omaan researchingiin, eli tämmönen disclaimer. Mut joo, mun tytär paino 3,3 kiloa, eli hän oli niinku suht pieni. Tai ilmeisesti tosi keskiverto tytön paino. Mutta kuitenkin kun vertaan sit mun poikaan, joka paino 500 grammaa enemmän, niin sen kyl tuntee sen eron kans. Että siinä mielessä nostan suuresti hattua teille, jotka synnyttää vaikka nelikilosia tai yli, koska Aivan varmasti sen eron tuntee, jos ei oo mitään puudutteita, mutta tämä on ite painanu yli neljä kiloa ja mun äiti synnytti myös mut ilman mitään lääkkeellistä. Kivo lievitystä, niin siinä mielessä sitä ei kannata stressaa etukäteen ja näin. Me oltiin siinä synnytyssalissa sit ehkä vaan joku puol tuntii viiva tunti. Saatiin se aamioinen sinne, mikä ei oo mun mielestä mikään kovin ihmeellinen, mut tietysti tosi ihanaa, että on semmonen tapa. Ja se mun ihmitys oli lähtenyt hyvin käyntiin. Oisko ollut vajaa puol tuntia synnytyksestä. Ja oli tosi ihana hetki siinä synnytyssalissa. Mut sitte suht nopeesti meijät lähtiin siirtämään sinne yläkertaan. Onks se nyt joku perhehuone vai mihin meidät sitten vietiin. Se oli tyhjä huone, mihin, mä en tiedä, sinne olisi varmaan voinut tulla muitakin synnyttäjiä, mutta kumma kyllä, vaikka sairaala oli täynnä, niin tuonne mun huoneeseen ei tullut ketään muuta koko päivänä. Ja muutenkin se kerros oli mun mielestä tosi hiljainen, et ei jotenkin näy synnyttäjälle yhtään se kiire. Ja mä en tietysti nyt tiedä, ja mulla on tavallaan aika kapea se, mistä mä perustan tämän mielipiteen, mut mulle se, että vaikka naikkari oli sinä yönä täynnä, niin se ei tosiaan näkyny mulle millään tavalla. Mut voihan olla, että se ois näkyny enemmän, jos mä oisin viettäny monta tuntia enemmän ennen synnytystä siellä. Et mähän tulin vaan suoraan puskevaan vauvan ulas. Mut mulla on siis kaikin puolin naikkarista tosi hyvä fiilis jääny. Joo, mun mies lähti heti kotiin, sillä on joskus viiden kuuden aikaa aamulla. Hänellä oli ollut niin rankka kokemus, kun hän joutui herättäen pariksi tunniksi yöllä, vaikka hän siis nukkui sinne jotenkin kolmeen, puoli, neljään ja sitten vaan suoraan sairaalaan. Tosi nopea synnytys, mutta hän oli sen verran rasittunut, että hän lähti kotiin. Tämä on siis tällainen puoli pitsi, että mikä tämä hänen osuus synnytyksessä oli, kun hänen ei siis loppujen lopuksi tarvinnut hirveästi mitään tehdä. Mut joo, hän meni kotiin lepäämään, tuli muutaman tunnin päästä uudestaan, mä vietin sen aamun siinä. En tietysti nukkunut silmärapäystäkään, vaan ihailin mun vauvaa ja syötin ja vietettiin aikaa siellä. Se on ihana se, ne ensimmäiset hetket vauvan kanssa, kun hänhän on tosi semmonen pirteä ja silmät aukia, semmonen tarkkailevan olonen, kunnes hän sitten nukahtaa ja nukkuu tietysti tosi paljon niin ensimmäisenä vuorokousena. Mut se oli tosi ihana hetki. Mua ei yhtään haitanut olla yksin siinä, mutta Anton tuli sit jossain vaiheessa takas. Ja sit me odoteltiin sitä perhepesää. Perhepesään pääsyä vähän niinku se koko päivä siinä. Mut sitten viiden aikaan, nii ja me syötiin pitsat tos välissä, antaan toi jostain meille pitsat. Ja sitten viiden aikaan päästiin sinne perhepesään. Ja no sinne meille tuli sitten perhettä ja sukulaisia. Tää oli pari viikkoa ennen koronaa, niin ei ollu vielä mitään rajoituksia. Ehkä tälleen jälkikäteen ajateltuna, niin en ottaisi heti synnytyksen jälkeen noita sukulaisia sinne. Mutta olihan se tosi erityinen hetki. Ja sitten jäätiin sinne. sinne viettämään ensimmäinen yö perhepesässä perheenä. Ja mä muistan, että siinä kohtaa oli kyllä ite tosi, tosi väsynyt. Ja mun mielestä olisi sitten jonkin verran ottaa niitä herätyksiä. Jo se alku kuvasti hyvin mun tytön ja pojan eroja, eli tää tyttö, joka syntyi ensimmäisenä, hän on aina nukkunut vähän huonommin ja heräili enemmän vauvana ja tämmöstä. Niin mä muistan, että kyllä heti alusta asti alkoi semmoinen valvoiminen ja Aika kova väsymys. Meidän ensimmäinen vauvavuosi oli erittäin vaikeampi kuin toinen. Mutta joo, vietettiin se eka yö siellä. Siitä olisi ollut se keskellä yötä herätys, joka on mun mielestä tosi ärsyttävää, mutta kai se on pakollinen protokolla, jos on sairaalassa. Piti herää keskellä yötä mittaamaan vauvan kuuloa sellaisella laitteella. Ja no, päästiin muistaakseni siitä sille heti ekalla testikerralla läpi. Palattiin nukkumaan. Ja sitten se seuraava päivä meni niin, että mä olin taas vauvankaan kahdestaan siellä koko päivän. Mun mies lähti töihin ja palas sit illalla. Mut muistaakseni se oli mulle ihan ok. Mulle oli tosi fine viettää kahdestaan vauvan kanssa siellä aikaa. Olikohan se sit niin, että sit kun mun mies tuli sieltä töistä, Niin me kotiuduttiin jo sitten heti seuraavana päivänä. Eli me oltiin vaan yksi yö siellä perhepesässä. Lähdettiin sit kotiin. Oltais saatu jäädä sinne, mutta mun miehel on jotenkin tämmönen vähän kammo kaikkia hotelleja ja tämmösiä julkisia paikkoja kohtaan. Don't ask me why. Ehkä sen takia, että hän on kasvanut luonnon keskellä maatilalla. Niin me sit kotiuduttiin heti ekana päivänä. Siinä oli mun synnytyskokemus. Kuten sanottu, eli mulle jäi noistenkin ikasta tosi tosi hyvä fiilis, vaikka synnytin sitten seuraavalla kerralla lohjalla, niin kuin kuulette ensi jaksossa. Mulle osui aivan ihana kätilö. Ja myös kaikki muut kätilöt siellä Naikkarilla oli tosi ihania avuliaita ja mulla oli semmonen fiilis, että koko ajan meitä huomioitiin ja sai tarpeeksi tukea, että toki en tarvinnut hirveästi tukea, niin voisi olla eri kokemus, jos ois oikeesti tarvinnut paljon sitä tukea, niin siinä mielessä tietysti tällainen yhden kerran kokemus ei kerro paljon, mutta mä kuitenkin haluun jakaa tätä mun positiivista kokemusta, koska mun mielestä niin paljon on niitä negatiivisia kertomuksia tuodaan esiin ja tottakai sekin on tärkeetä saada vertaistukea ja päästä jakamaan, mutta etenkin, jos sä kuuntelet tätä raskaana ja ehkä oot kuullut vaikka jotain negatiivisempia kokemuksia tai Näin niin mun mielestä kannattaa keskittyä niihin positiivisiin kertomuksiin ja inspiroitua ja valmistaa se oma synnytystoivelista. Mun mielestä se on tosi tärkeetä, jos sulla on semmonen fiilis, että sä haluut olla aktiivinen osapuoli siinä sun synnytyksessä. Ehkä jollain on semmonen fiilis, että menee sinne sairaalaan ja antaa kätilöiden hoitaa homman. Mut mulle ainakin itelle oli tosi tärkeetä, että mä Mä tiesin niistä synnytyksen eri vaiheista, mä tiesin millaisia päätöksiä mä haluan tehdä. Ja se on tosi tärkeetä miettiä ne asiat etukäteen, koska sit siinä tilanteessa sä saatat olla vaan semmosessa kuplassa tai haluut olla semmosessa kuplassa, et sun järki ei enää jaksa tai halua siinä kohtaa tehdä päätöksiä. Niin se on tärkeetä, et on se tosi kirkkaana mielessä se, et mitä sä haluut siellä tapahtuvan, jos asiat pysyy sun omissa käsissä, tottakai ei aina. syystä tai toisesta pysyy, jos tulee jotain komplikaatioita tai muuta. Mut joo, mä luulen, että tossa ensi jaksossa tulee sitten enemmän semmosia konkreettisia vinkkejä, mitä kannattaa ottaa sinne synnytystoivelistaan. Mä voin jo nyt kertoa, että se oli vesisynnytys sairaalassa ja se oli täysin mun toiveiden mukainen. tää synnytys meni näin vauhdilla, että en kerennyt toteuttaa paljon mitään mun synnytyslistalta, mutta tää oli silti myös tosi tosi positiivinen synnytyskokemus, mutta tää oli ehkä tämmönen vähän randomimpi, harvinaisempi synnytys. Ehkä tästä voi ottaa käteen sen, että kun sanotaan, että etenkin ensisynnyttäjän tulee vaan olla kotona niin pitkään kuin pystyy oleen, niin jos sulla on korkea kipokynnys, niin silloin toi sääntö ei päde. Eli jossain kohtaa kannattaa lähteä sinne sairaalaan, ettei käy näin niinku mulle, et melkein ei kerkeä paikalle. Mut niinku tuutte kuulemaan ensi jaksosta, niin mä olin vielä paremmin valmistautunut tohon seuraavaan synnytykseen, ja koska mun toive oli sillonkin, että se ois ilman kivun lievitystä, niin mä olin tosi hyvin kortalla siitä, että miten edetä sen kanssa, ja sitten just ja sitten tästä synnytyksestä viisastuneena niin tiesin, että kannattaa lähteä hyvissä ajoin sairaalaan ja näin pois. Niin se on semmonen vähän ehkä normaalimpi synnytystarina sit se seuraava, vaikka taitaa olla suht harminaista niinku synnyttää veteen sairaalassa. Mutta kuulette siitä sitten lisää. Toivottavasti tämä inspiroi jollain tavalla, ja vähintään saitte sellaisen fiiliksen, että ensimmäinen synnytys voi olla ihana, ja vähintään ehkä saitte hauskan storin. Mutta joo, me palataan ensi jakson parissa, ja jos tässä tulee mitään kysymyksiä tai fiiliksiä, herää mitä haluat jakaa, niin laita mulle viestiä. Instassa tai TikTokissa. Jaa tää sun ystävälle, jos luulet, että hän voisi hyötyä tai haluta kuunnella tän. Ja me palataan taas ensi jakson parissa. Ja hei, jos et oo vielä arvostellut tätä bodia, niin mä lämpimästi pyydän, että kävisit arvostelemassa tän, kuuntelit sitten Spotifyssa tai Podimossa, laita screenshotti mulle sun arvostelusta, niin mä voin lähettää sulle kiitokseksi mun hyvinvointini kulmakivet e-kirjan. Mulle merkkaa tosi paljon jokainen arvostelu, koska se mahdollistaa sitä, että mä voin jatkaa tän podin tekemistä ja yhä useampi päätyy näiden aiheiden äärellä. Ihanaa, kun olit mukana tänään. Moikka!

Onko sulla hormoniepätasapainon oireita, kuten iho-ongelmia, kuukautishäiriöitä, epäsäännöllinen kierto, PMS-oireita, kipuja, endometriosi tai PCOS-diagnoosi, tai muuten vain haluat syventää sun omaa kiertotietoisuutta? Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan on e-kirja, jossa mä johdattelen sut naisen luonnollisen hormonitoiminnan äärelle. Me pureudutaan metodiin, jolla mä paransin ensin mun aknen ja sitten palautin mun kehon hedelmälliseen tilaan. vuosien kuukautisten poissaolon jälkeen. Me syvennytään moniulotteisesti hormoniterveyteen niin fyysiseltä kuin psyykkiseltä kantilta. Pureudumme ravintoon, liikuntaan, feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaan, palautumiseen, vuorokausirytmiin, sisäiseen lapseen, ruoka- ja kehosuhteeseen, autenttisuuteen ja moneen muuhun teemaan. Podikuulijana sä saat oppaasi terveeseen hormonitoimintaan e-kirjan.

Erityiseen hintaan 22 euroa koodilla UPLEVEL.

Sä löydät kirjan show notesien linkistä, muista käyttää koodia UPLEVEL.

Ihonia lukuhetkiä ja syventymistä itsesi äärelle. Sä ansaitset tän matkan itseesi ja syventämään omaa kiertotietoisuutta ja palauttamaan sun elinvoimaisuuden ja autenttisen itsesi ja elämään sen mukaista oman näköistä elämää.