29. Vesisynnytys sairaalassa 🤍 Synnytystoivelista kodinomaiseen synnytykseen sairaalassa

Hei! Tervetuloa Avlevol Bodiin. Täällä on Soni Hannus linjoilla. Bodissa puhutaan hormoniterveydestä, omannäköisen elämän elämisestä, ja kaikesta hyvinvointiin liittyvästä. Tänään jaan teille toisen synnytystarinani. Bodista löytyy ensimmäinen synnytys kerrottuna. Tähän tuli väliä, mutta sain nauhoittaa tämän jakson. Ja mä itseasiassa ajattelen, että tämä jakso on paljon samaistuttavampi todennäköisesti teille, koska jos sä oot kuunnellut mun ekan storin, niin tiedät, että se tapahtui syöksysynnytyksenä, meni ihan liian tiukille, en toivo kenellekään yhtään kiireistä tilannetta. niin me mentiin silloin ambulanssilla sairaalaan ja vauva syntyi tosi nopeasti siellä. Kaikki meni tosi hyvin, mutta joka tapauksessa se ei ollut ideaali tapa. Kun taas sitten, niin kuin sä kuulet tänään, niin tää mun toinen synnytys meni just niin kuin mä olin toivonut ja suunnitellut. Se on tietysti harvinaista, että synnytys menee just sillä tavalla kuin on toivonut, mutta mä ite koen, että mun valmistautumisella oli iso rooli. Tiedin tarkkaan, mitä halusin. Olin tehnyt selkeä synnytystoive listan. Pidin itsestäni hyvää huolta raskauden aikana. Liikuin paljon, olin syönyt terveellisesti. Nopea disclaimer. Vaikka tekisi kaiken täydellisesti, asiat voivat mennä pieleen tai tulla komplikaatioita. Minulla on ollut myös onnea matkassa. ja myös mun kroppa on tosi hyvä synnytykseen, koska mä oon pitkä, mulla on leveä lantio, niin varmasti näillä asioilla on myös ollut tekemistä sen kanssa, että mä sain just mun toiveidenmukaisen synnytyksen, mutta ei sen enäpää diskleimausta tähän jaksoon. Mä haluun jakaa teille tarinan tässä synnytyksestä, jotta sä voit inspiroitua, jos sua kiinnostaa samantyyppinen synnytys kuin mulla, eli vesisynnytys sairaalassa, joka on ilmeisesti suht harvinaista, aika harvaa, joka synnyttää sairaalassa, synnyttää veteen. Mutta se oli mun toive ja se toteutui, joten mä jaan teille tänään tästä synnytyksestä. Ja vaikka sulle ei olisi toiveena synnyttää veteen, mutta ehkä mahdollisesti kuitenkin käyttää ammetta, niin sä saat tästä jaksosta paljon irti. Eli eiköhän hypätä itse asiaan! Siinä, missä ensimmäinen synnytys alkoi päivää ennen laskettua aikaa, niin tämä synnytys antoi odottaa itseään pidemmälle. Itse asiassa mun kierron mukaan, eli se laskettu päivä, jonka mä itse laskin mun menkoista silloin, kun mä sain tietää olevani raskaana, oli lopulta se päivä, jolloin lapsi syntyi. Mutta Ultrassa mun laskemaa laskettua päivää muutettiin kolmella päivällä aikaisemmaksi, eli laskettu oli 17. tammikuuta. Ja mä olin tietysti aivan superkärsimätön siinä kohtaa, kun tää laskettopäivä tuli ja meni yli. Eli mitään ei tapahtunut, vaikka mä kävin tekemässä porrastreeniä ja ties mitä, yritin konsteja, niin mitään ei kuulunut eikä tapahtunut ennen kuin vasta sitten pari päivää, kun laskettopäivä oli mennyt yli. Eli oli perjantai-iltapäivä. Mä olin tässä vaiheessa varmaan jo luovuttanut tavallaan sen suhteen, että mun pitää vaan antaa vauvan itse päättää, milloin hän tulee. Mutta olin lähtenyt mun päivittäiselle kävelylle. Mulla oli hyvin voimia vielä kävellä pitkiäkin matkoja. Ja mä olin sitten täällä mun päiväkävelyllä ehkä kello yhden aikaan iltapäivällä, kun mä huomasin siellä kävelyllä, että nyt supistukset on alkanut, ja sitähän on vaikea tunnistaa siinä alussa, että onks nää niitä lopullisia supistuksia vai jotain harkkasupistuksia, kun on koko ajan liikkeessä, niin ne harkkasupistukset on tossa kohtaa jo niitä. yleisiä, mutta sit sen kävelyn aikana, mä olin varmaan viiden kilsan lenkillä, niin mä huomasin, että ne supistukset on säännöllisiä tai että niitä tulee suht säännöllisesti ja mä sit latasin sen appin, mikä se nyt on, joku contradictions tai niitä varmasti monia, mutta jonkun tämmösen Appin latasin ja aloin kellottamaan supistuksia. Ne alkoivat voimistua kävelyn aikana, että piti hetkeksi pysähtyä, kun sellainen tuli. Aloin tajumaan, että nämä taitaa olla synnytyssupistuksia. Niitä tuli muistaakseni jopa seitsemän tai kahdeksan minuutin välein, eli suhtiheesti jo, ottaen huomioon, että synnytys vasta alkoi. Mä sitten kävelin kotiin ja aloin valmistautumaan. Mä laitoin sairaalakassin valmiiksi ja aloin luomaan kotiin sellaista kotoisaa oloa. Söin vielä jotain lounasta. Laitoin mun synnytys playlistin päälle, eli mä olin tehnyt sellaisen oman listan Spotifyhin. Menin jumppapallon päälle, liikuskelin siinä ja vaan fiilistelin sitä, että tänään tapahtuu, olin yksin kotona ja se oli jotenkin ihana hetki. Sitten jossain vaiheessa laitoin Antonille viestiä, että tänään hän tulee lähteä sairaalaan. Mä jotenkin tiesin, koska vaikka mun ensimmäisessä synnytyksessä ne supistukset kesti paljon pidempää, niin sen mun syöksysynnytyskokemuksen perusteella mä tiesin, että tällä kertaa tää tulee menee vielä nopeammin ja et mä en voi jäädä kotiin liian pitkäksi aikaa, vaan meidän pitää oikeasti lähteä sinne sairaalaan suht aikaisin, jotta ei vaan tuu samanlaista tilannetta kuin viimeksi. Eli että mä olisin jo kymmenen senttiä auki kotona, vaan halusin välttää sen, että pitää soittaa ambulanssi ja tulee hirveä säätö. Niin mulla oli vahva fiilis, että muutaman tunnin päästä me lähdetään sairaalaan. Mä ilmoitin Antonille, että tänään on lähtö. Sitten mä ilmoitin mun äidille, että hän tulisi hakemaan meidän tyttären. Ja sitten Anton kävi hakemaan meidän tytön dogiksesta. He tuli kotiin. Meidän äiti tuli. He hengaili siinä hetken, mut sit mä yritin saada heidät aika nopeesti lähtemään, koska mä halusin olla siinä mun omassa kuplassa. Se on muuten kreisi se tunne, kun sä tiedät, että seuraavan kerran kun sä näät sun lapsen, niin meille on syntynyt vauva. ja seuraavan kerran hän tapoaa hänen pikkusisaruksen. Mutta joo, sanottiin sit heipat, he lähti. Oli perjantai-iltapäivä, mä jotenkin sympasin Antoniin, hänellä oli pitkä työviikko takana, niin mä yritin laittaa hänet päiväunille. Kello oli täs kohta jotain kuusi illalla, mutta koska mä tiesin, että täs tulee yö, jolla me valvotaan koko yö, hän sit meni kokeilemaan päikkäreitä, mut sit me molemmat aika pian todettiin, että ei täs pysty enää rentoutumaan sen meidän edellisen synnytyskokemuksen perusteella. että eiköhän lähetä pikkuhiljaa sairaalaan. Mulla oli siis ollut niitä supistuksia tässä kohtaa jo joku neljä tuntia suurinpiirtein, ja mä siis kellotin niitä koko tämän ajan, ja niitä tuli about seitsemän-viiden minuutin välein. Mä en ollut vielä mitenkään kivuissa, ne supistukset oli tosi hallittavia. Mä oisin voinut hyvin jäädä vielä pidemmäksi aikaa kotiin ja olisin varmasti jäänyt, jos mulla ei olisi tätä aikaisempaa kokemusta ollut taustalla. Mutta sitten päätettiin joskus seiskan aikaan, että lähdetään ajaa sinne Lohjalle. Pakattiin kamat autoon, lähdettiin ja mä soitin sitten autosta sinne. Lohjan sairaalaan. Synnytin ensimmäisen kerran Aikkarilla, toisen kerran Lohjalla, koska me oltiin muutettu tässä välissä. Soitin vasta autosta sen takia, että minulle oli sanottu, että ei tarvitse kysellä lupia tämän synnytyksen kohdalla, että saa vain tulla. Mutta totta kai pitää ilmoittaa etukäteen, että on tulossa. Ja tietysti pitää myös tarkistaa, että siellä on tilaa sairaalassa, mihin on menossa. Lohjalla oli onnekkaasti hiljaista, kun soitin ja pyysin ammehuonetta. Tiesin, että Lohjalla on vain yksi huone, jossa on kunnollinen iso amme. Se oli onneksi vapaana, niin he saivat varattua sen minulle. Toiveeni oli synnyttää veteen, eli ei ainoastaan mennä ammeeseen, vaan synnyttää sinne. Mä en ole ihan varma, mutta mä luulen, että siellä Lohjallakin on mahdollisuus saada joku sellainen kokoontaitettava amme tai joku tämmönen niihin muihinkin synnytyssaleihin, mut en ole ihan varma tästä. Mut tottakai, kun toiveena on synnyttää veteen, niin on kiva saada se varsinainen huone, missä on se kunnon amme. Ajomatko meni yllättävän hyvin, sitä mä olin vähän stressannut, koska mun ensimmäinen kokemus ajomatkasta oli ambulanssissa, jolloin mä olin vaakatasossa ja jo tosi kovissa kivuissa. Mä olin miettinyt, että miten siinä autossa pystyy olemaan niiden supistusten kanssa, mutta se meni tosi hyvin, ei ollut mitään ongelmia. Kun me päästiin Lohjalle, haluaisin vielä pysähtyä kauppaan. Anton kävi hakemaan mulle vissyä erilaisia, koska minun teki ihan sikan mieleen jotain kunnon nesteytystä. Ja koska tiesin, että olen menossa ammeeseen, niin tiesin, että tarvitsen ekstra hyvän nesteytyksen. Eli normimesi ei riitä, vaan halusin vissyä. Anton meni kauppaan. Oltiin siis Lidlin pihalla. Se on ihan Lohjan sairaalan vieressä. Oli jo semmoinen turvallinen olo, että tässä selvitään kyllä sinne sairaalaan, vaikka mitä tapahtuisi. ja mä nousin siks aikaa siihen parkkikselle ottaa niitä supistuksia ja ajettiin sit siitä, sinne Lohjansairaalan pihalle ja mentiin sisään. Me tultiin sairaalaan noin kello 19.30. Siellä oli tosi jotenkin hiljainen tunnelma. Kätilö otti meidät vastaan. Meidät laitettiin semmoiseen toimenpidehuoneeseen ja siellä tää kätilö sitten laittoi mulle jotkut anturit tai jonkun semmosen vyön, että hän kattoo vauvan sykkeitä. ja katsoa, että minkä verran mä oon auki. Mä olin neljä senttiä auki, joka oli ihan superhyvä uutinen, koska musta oli ihana tietää, että okei, mä oon auki, tää synnytys on käynnissä, mutta tällä kertaa mulla tulee olemaan hyvin aikaa olla siellä sairaalassa ja synnytyssalissa, koska mun ensimmäisessä synnytyksessä mä vietin viisi minuuttia siellä. synnytyssalissa ennen kuin meidän tytär synti. Tämä oli ihan perfect. Hengailimme hetki siinä toimenpidehuoneessa. He sanoivat, että voi lähteä vielä kävelylle tai päästään synnytyssaliin ihan kohta. Ensin ajattelin, että voidaan mennä kävelylle käytäville, vauhdittamaan vielä avautumista. Kuitenkin alkoi samalla tulee sellainen fiilis, että ei sittenkään. On kiva mennä synnytyssaliin ja sulkeutua kaikilta ulkopuolisilta ihmisiltä. Ja päästiin sinne synnytyssaliin. Se oli ihan superihana. Se amme on siinä keskellä huonetta, ja sinne sai sellaisen hämmysen tunnelman, ja katossa oli sellaisia tähtilampuja. Se oli jotenkin tosi ihana se synnytyssali. Ja nyt meillä oli tosiaan hyvin aikaa ottaa meidän soitin esiin, eli mulla oli se synnytyslista, niin laitettiin musiikkia. Sitten mulla oli niitä ledikynttilöitä, mitä mä en ollut todellakaan kerännyt siinä ensimmäisessä synnytyksessä ottaa esiin. Niin valmisteltiin sitä huonetta, Ja sitten me jätettiin sinne Antonin kanssa kahdestaan joksikin aikaa. Eli siellä vaan hengailtiin, mulla oli ne supistukset käynnissä, mut ne oli vielä siinä alkuvaiheessa tosi ok. Eli mä muistelen, että tosiaan sen ajan kun mä olin siellä synnytyssalissa, niin että mä olin avautunut alussa neljä senttiä, ja sitten siihen pisteeseen kun tuli seitsemän senttiä auki, niin se oli semmoista helppoa aikaa, mä en tarvinnut mitään kivun lievitystä. Ja mun tarkotus oli siis olla ilman kivun lievitystä loppuun asti, koska mä halusin synnyttää veteen. Ja jos sä synnytät veteen, niin sulle ei voida laittaa mitään kivun lievitystä. Jos mä en ois halunnut synnyttää veteen, niin mä oisin varmaan ollut avoin jonkinlaiselle. lääkkeelliselle kivun lievitykselle. Mä en missään tapauksessa ole epiduraaliin vastaan, ja mä ihan mielenkiinnosta voisin myös kokea sen joskus, mutta koska mulla oli tää vesitoive, niin mä en voinut ees harkita mitään epiduraalia. Ja mä myös kyllä tykkään siitä ajatuksesta, että mä en oo lääkkeiden alla siinä kohtaa, kun mä tapaan sen mun vauvan, koska mä pelkäisin, että mä menettäisin siitä hetkestä jotain tai et mun muistikuvat hataroituis tai näin, vaikka periaatteessa mä ajattelen, että että kumpi tahansa reitti on todella ok. Ja kuten sanottu, voisin ihan hyvin kuvitella myös ottavani epiduraalin. Mutta koska olin jo kerran synnyttänyt ilman lääkkeitä, ilman kivun lievityksiä, niin tiesin, että pystyn siihen myös tällä kertaa. Joten tuo 4-7 senttiä meni vielä suht helposti niin, että me oltiin Antonin kanssa kahdestaan siellä siellä huoneessa. Kätilö oli muistaakseni käynyt tässä kohtaa siellä meidän huoneessa ja siihen meni silleen, että vuoro oli vaihtunut eli se ihan ensimmäinen kätilö, joka otti meidät vastaan ja laittoi sinne toimenpiteen huoneeseen, niin hänen vuoro oli loppunut ja sitten se meidän varsinainen tuleva kätilö tuli jossain vaiheessa tässä juttelemaan sinne. Ja me käytiin synnytystoivelistaa läpi. Kävi ilmi, että hän on tosi kokenut kätilöjä ja synnyttänyt monia kertoja veteen. Ja hän oli muutenkin tosi kunnioittavaa mun sitä synnytystoivelistaa kohtaan ja kyselijaa. Oli tosi ihana ja ammattimainen. No, sitten jossain vaiheessa, kello oli tässä kohtaa ehkä puoli kymmenen, eli me oltiin oltu ehkä reilu tunti siellä synnytyssalissa kahdestaan. Mä olin kokeillut jotain kampoja ja jotain tämmösiä kivun lievitysmenetelmiä, jotka ei ole lääkkeellisiä. Tiedän nyt laajalti, että mä en ole muuten ikinä edes kokeillut. Voisin ihan mielenkiinnosta, mutta mulle nyt ei ole satuttu tarjoasta sairaalassa, enkä ole mitenkään hankinnut sitä kotiin koskaan. Niin sitten jossain kohtaa, kun oltiin oltu syntyssalissa, ne supistukset alkoi voimistumaan, ja mulla alkoi olla vähän tuskainen olo tai että ne alkoi olemaan jo aika kivuliaita ne supistukset. Siinä kohtaa kätillä taisi huomata niistä käyristä, eli mulla oli se joku käyrä mun vatsan ympärillä, että nyt ne supistukset tihenee ja voimistuu, niin hän tuli sitten sinne huoneeseen, just samoihin aikoihin kuin mä oisin itsekin pyytänyt hänet sinne, Hän kurkkasi, ja minä olin seitsemän senttiä auki. Sitten hän sanoi, että nyt voidaan alkaa täyttää ammetta. Ollaan suht loppusuoralla, että nyt voi olla hyvä aika mennä ammeeseen. Anttona alkoi täyttämään sitä. Käsitykseni mukaan se menee niin, että jos haluat olla avautumisvaiheen ammeessa, voit mennä sinne vaikka, kun olet neljä senttiä auki. Odottaa, että olet vaikka kahdeksan senttiä auki. Jos sinun tarkoitus on synnyttää kuivalla, niin sit sä tuut pois sieltä siinä vaiheessa, kun ne supistukset alkaa olla niin voimakkaita, että sä et enää halua olla siellä, vaan sä mahdollisesti haluat jotain kivun lievitystä, niin silloinhan sun pitää tulla pois sieltä ammeesta, että sä voit saada kivun lievitystä. En kyllä tiedä, mihin asti epiduraalin voi laittaa, et voiko sen laittaa vielä ihan lopussakin. En tiedä näistä lääkkeellisistä niin hyvin, mutta voit olla myös avautumisvaiheen, tulla pois ja ottaa kivulievitystä. Tai jos toive on synnyttää veteen, voi olla parempi mennä vasta vähän myöhemmin, koska jos menee vaikka 4 cm auki, voisi olla riski, että supistukset hidastuisi lämpimän veden takia ja synnytys viivästyisi. Tämä voi olla vain minun kokemusi tai kätilön ohje. Eli hän ohjas mut sinne siihen kohtaan kun mä olin seitsemän senttiä auki ja sit tässä kohtaa tosiaan kello oli noin 21.50 kun mä menin sinne ammeeseen. Ja mun täytyy sanoa että mä olin kuunnellut semmosia podcasteja missä puhuttiin siitä että se lämmin vesi katkaisee supistuksilta kärjen jaa. Ja sitten on vaan niin hyvä olla ja mukavaa siellä lämpimässä vedessä. Niin mun kokemus ei ollut toi, vaan se vesi ei kyllä lievitellyt niitä supistuksia mitenkään siinä kohtaa, kun oltiin ihan lopussa. Eli se 7-10 senttiä oli kyllä mulla aika tuskonen. Se meni onneksi tosi nopeesti, eli mä menin 10 vaille 10 ammeeseen ja 10 yli 10 alkoi ponnistusvaihe. Kerkesin olla 20 minuuttia ammeessa. Oltiin Anttonin kanssa kahdestaan huoneessa, otin supistuksia vastaan, hengittelin, päästin ääntä, yritin rentoutua, yritin nauttia ammeessa olemisesta supistuksen välissä. Se 20 min saa hyvin siinä, ei mitään, mutta kyllä supistukset olivat voimakkaita. Mulla on korkea kipukynnys, niin jos on matala kipukynnys, niin en tiedä, että voiko oikeasti kokemus monilla olla se, että se vesi ottaisi kärjään niiltä supistuksilta, koska kuten sanottu, niin mulla ei ainakaan. Kyllä se oli aika tuskasta se meno siinä, mutta ei kuitenkaan sellaista, että mä olisin missään vaiheessa halunnut tulla pois sieltä, ei todellakaan. Jos sä kamppailet Aknen kanssa, niin tätä et halua ohittaa. Mun matka vaikean Aknen kanssa alkoi lopetettua, niin e-pillerit. En ollut vielä tuolloin lainkaan holistinen, joten suuntasin ihotautilääkärille. Sain ensin reseptinä ihonhoitotuotteita ja myöhemmin isotretii noiinikuurin, joka auttoi hetkellisesti, mutta Akne palasi. Aloin havahtumaan, että täytyy olla toinenkin tie. Kokonaisvaltainen tapa. Sukelsin opiskelemaan ravintotieteitä ja aloin soveltamaan anti-inflammatorista tapaa syödä. Ymmärsin pian, että hermostoni kävi ylikierroksilla ja tärkein akuutti tehtäväni oli rauhoittaa se ja purkaa ylivireystilaa. Havahduin, että suolistoni voi huonosti ja opiskelin keinoja parantaa sen tasapainoa. Ymmärsin myös, että kannoin mukanani aiemmin tiedostamatonta häpeää, joka niin ikään manifestoitui aknena. Matkan toisella puolella odotti terve, puhdas ja elinvoimainen iho, josta olin saanut nauttia noin kymmenen vuoden ajan. Kunnes viime keväänä havaitsin taas aknen oireilua leuassani, joka sinnikkäästi pysyi siinä kuukausikuukaudelta. Oli aika kaivaa taas omat kymmenen vuoden takaiset oppini esiin ja opiskella lisää. Tällä kertaa halusin luoda selkeän metodin, jonka voisin jakaa myös sinulle. Sain aknen taas kuriin ja nyt tiedän, mihin kääntyä, jos akne alkaa taas oireilemaan. Nimittäin, paranna akne luonnollisesti e-kirjaan. Paranna akne luonnollisesti e-kirjaa on nyt saatavilla. Oletko sinä valmis aloittamaan oman matkasi kohti aknesta parantumista ja kokonaisvaltaisesti parempaa oloa tänään? Tämä on prosessi, jossa menemme paljon ihaa syvemmälle. Saat nyt rajoitetun ajan paranna akta luonnollisesti e-kirjan alehintaan käyttämällä koodia UPLEVEL. Löydät linkin kirjaan show notesista. En malta odottaa, että kuulen saamistasi tuloksista. Takaan, että tulet saamaan tuloksia implementoituasi oppeja, joten käy nappaamassa kirja nyt. Okei, takaisin jakson pariin. Okei, me oltiin tosiaan kahdestaan siellä, ja sitten noin viisi yli kymmenen. Eli mä olin ollut 15 minuuttia siellä ammeessa, niin mä tunsin, että nyt alkaa ponnistus. Eli se vikat kolme senttiä avautuminen meni mulla ihan supernopeasti, siis reilussa kymmenessä minuutissa. Tunsin, että ponnistus alkaa. Sanoin, että kutsu se kätilö tänne. He tuli sieltä, eli pääkätilö ja hänen avustaja. Sieltä tuli joku kolmas henkilö, jota kyselin myöhemmin, kuka hän oli. Hän oli ollut lääkäri. Hän halusi nähdä synnytyksen, koska ilmeisesti sairaalassa tapahtuu vesisynnytyksiä aika vähän. Hän oli mielenkiintoista tullut katsomaan. Se ei haitannut mua, vaikka synnytystoimenlistassani oli, että mahdollisimman intiimi ja ei ylimääräisiä henkilöitä. Mutta toi oli mulle tosi fine. Vaikkakaan muistaakseni he ei kysyny lupaa, että saako tulla ylimääräinen. Mut kuten sanottu, mua se ei haitannu. Okei, ponnistusvaihe alkoi sitten 2020. Ja se oli todella intensiivinen. Siis sen aikana mä mietin kyllä, et miks hitossa mä laitan itteni menemään tän läpi. Miks mä en ota sitä kivun lievitystä ja tee tätä synnytystä itselleni vähän ne mieluisammaksi, koska Kyllä ne ponnistussupistukset ja se vaihe on aikamoinen, vaikka mulla kesti siis ensimmäisessä synnytyksessä ponnistus neljä minuuttia ja tässä toisessa viisi minuuttia. Mutta tässä kävi silleen, että kun vauva alkoi tulla ulos, niin hän tuli pää edellä, niin ensimmäisen tämän ponnistussupistuksen aikana hänen pää jäi siihen siis keskelle sitä, mikä se nyt on, kohdun suuta. Ja se oli kyllä ihan helvetin kivuliasta täytyy sanoa. Onneksi se kesti vain joitain sekuntteja, mutta se oli tämän synnytyksen pahin kohta. Mutta tääkin kätilö, kuten mun ensimmäisessä synnytyksessä, oli ihan superammattilainen ja neuvoi mua siinä hengitystekniikassa. Ja mähän myös olin opetellut päästämään ääntä, ja tavallaan mulla ei ollut mitään esteitä. Siinä mä yritin saada sen äänen mahdollisimman syvältä. semmoista alkukantaista ääntä, joka auttaa siis tossa synnyttämisessä, että päästään ääntä kunnolla. Ja kuten mun ensimmäisessä synnytyksessä, niin myös tässä oli niinku tietty tapa toimia, joka helpotti sitä ponnistusvaihetta. Jos sua kiinnostaa, niin kuuntele se edellinen synnytystuori, missä tää kätille neuvo mulle tietynlaisen tavan hengittää, mutta tässä kätilöneuvo, mitä mä en siis ollut tiennyt, vaikka mä olin kuunnellut monia synnytystarinoita vesisynnytyksistä, mut se menee niin, et vedessä sun keho ponnistaa automaattisesti, sun ei tarvii ite ponnistaa, vaan ainoastaan se, että sä hengität, etkä katkaise hengitystä, niin se on se tärkein tehtävä sulla siinä. Eli kun kätilö neuvoi mulle tän, niin mä lopetin kaiken pushaamisen ja kaiken sellaisen että mun pitäisi jotenkin tyhjentää se vauva ulos, vaan mä ainoastaan hengitin ja annoin mun kehon tehdä työnsä. Ja se menee niin, että kun se seuraava supistus tulee, niin sun keho automaattisesti ponnistaa sitä vauvaa ulos. Oisko ollut kahdella tai kolmella supistuksella vauva tuli ulos? Eli ensimmäinen oli se, että sillä jäi se pää siihen väliin. Sitten odotettiin, että tulee seuraava supistus. Sitten meni ehkä niin, että se pää tuli kokonaan ulos. Sitten tuli taas tauko. Seuraavalla supistuksella tuli sitten koko kroppa ulos. Jotenkin tälleen se meni, mutta tosi nopeasti, koska tämä pondistus vaihe kesti vain viisi minuuttia. Ja sitten kello 22.15 hän syntyi sinne veteen. Tätä kohtaa mä olin miettinyt etukäteen, että mitenköhän tää oikein menee. Ja mua vähän jännitti se, että miten se oikein menee, kun se vauvaa siellä veden alla. Että ei häne luomee vettä kurkkuun tai muuta, mutta sehän menee niin, että hän ottaa ensimmäisen hengähdyksen vasta sitten, kun hän tulee sieltä veden alta. Pois. Eli kätillä liuutti hänet mun jalkojen välistä ja sanoi, että nyt sä voit nostaa vauvan. Ja sit mä ite nostin hänet sieltä vedestä mun rinnalle. Ja siinä hän oli. Hän alkoi itkemään samantien. Se on tietysti helpottavaa, kun hän alkaa itkeä. Se on uskomaton se hetki, kun vauva tulee ulos ja sä saat pitää häntä sylissä. Mut toki hän on tosi semmonen tavallaan vieraannäköinen siinä alussa, kuten et oo koskaan tavannut. Ja hän on myös täysin siinä kinassa. ja hänellä on se napanuori kiinni ja muuta. Siinä sitten mä pidin häntä varmaan joku viisi minuuttia ainakin. Kätilöt sitten teki jotain, mä en ole ihan varma mitä he siinä tekee. Mutta tässä kohtaa oli sellainen, mä palaan tohon mun synnytystoivellistaan vielä tämän jakson lopussa, mutta mulla oli toiveena, että ei mitään ylimääräistä siinä synnytyksessä ja mä en halua mitään lääkkeitä. yleensä annetaan ihan vakiona oksytosiinia synnytyksen jälkeen, jotta istukan synnyttäminen vauhdittuu. Tässäkin avustava kätilö ei ollut niin perillä synnytystoivelistasta, hän oli tuikkaamassa oksytosiinia. Onko se neulalla tai en ole varma millä. Mä kysyin, mikä toi on. Hän sanoi, että oksytosiinia. Mä sanoin, että ei mulle, jos tulisi sellainen tilanne, että istukka ei ole sieltä syntymään. niin sitten voidaan ottaa oksytosiinia, mutta en halua sitä vakiona. Eli tässä kannattaa olla tarkkana, jos säkään et halua oksytosiinia. Tämä oli minun henkilökohtainen preferenssi, jossa itse harkitset asiaa, niin kannattaa selvittää sitä tarkemmin, koska en ehkä osaa selittää sitä niin ammattimaisesti, mutta minun oman taustatyön perusteella olin päättänyt, että en halua sitä, koska luotan siihen, että keho hoitaa homman ilman lääkkeitä, eli synnyttää sen istukan sieltä. ihan tarpeeksi nopeasti. Mutta sitten toinen asia, mitä siinä heti synnytyksen jälkeen tapahtuu, on, että vauvalle annetaan, onko se nyt k-vitamiinia? Ja jos mä nyt muistan oikein, niin rokotuksena, eli tuikkastaan, niin kuin piikillä. Mä en ole nyt tästä sata varma, mutta Tämä tapahtui myös siinä. Koska olin niin tarkka siitä, että haluan tietää kaikesta, mitä tehdään. Tämä oli sellainen asia, mistä en muistaakseni tiennyt, että tämä annetaan heti. Kätilö sanoi, että tämä on asia, mikä tehdään ihan kaikilla vauvoille, että ei tästä ole oikea joustamista. Toki annoin sen sitten laittaa. Mutta sitten se minun istukka sieltä syntyi kyllä tosi nopeasti, varmaan kahdeksan minuutin päästä. itse synnytyksestä tai jotain sellaista, se meni ehkä jotenkin niin se tilanne, että mä annoin vauvan Antonille ja sit kätillä vähän paineli mun vatsaa ja kokeili, että tuleeks se istukka sieltä helposti ja se tuli tosi helposti ja mä en nyt muista tarkalleen, miten se, miltä se istukan synnyttäminen tuntuu, mut se on semmonen asia, mistä ei mun mielestä Puhutaan niin kuin paljon ollenkaan. Musta tuntuu, että mä en edes tiennyt ennen mun ensimmäisestä synnytystä, että se istukka ylipäätään synnytetään ulos ja muuta. Että se on vaan hyvä tiedostaa, jos hän on menossa synnyttämään ensimmäistä kertaa. Mutta tää kätilö oli ihana, kun hän sitten näytti mulle sitä istukkaa. kertoi siitä, että se näytti oikein terveeltä, punaiselta ja kirkkaalta ja muuta, koska tämmöisessä kokonaisvaltaisessa tai luonnollisessa synnytyksessähän usein arvostetaan sitä istukkaa tosi paljon ja jotkut jopa syö sen tai vähintään istuttaa sen omaan puutarhaan tai jotain tämmöistä. Mä en ollut pitkällä tässä istukkageimissä, mutta mun mielestä oli kiva, että mä sain nähdä sen ja tavallaan kunnioittaa sitä ja näin, mutta en pyytänyt saada sitä kotiin. Sitten jossain vaiheessa me siirrettiin sieltä ammeesta pois, eli tuon istukaan synnyttämisen jälkeen. Vitsi kun mä en muistan ihan tarkkaan, mutta mä luulen, että mä en mennyt vielä tässä vaiheessa suihkuun, vaan mulle vaan laitettiin pyyhkeet päälle, ja mulla oli vauva koko ajan sylissä. Mut autettiin sieltä ammeesta pois, ja me siirrettiin siihen pedille, ja otettiin ihokontaktia siinä, ja odotettiin imetyksen alkamista. Imetys alkoi puolen tunnin päästä, eli vauva löysi hyvin rinnalle ja alkoi imemään. Mun kohdalla imetys meni tässäkin synnytyksessä tosi hyvin ja helposti. Muistaakseni me oltiin siitä pari tuntia synnytyspedillä, eli puoleen yöhön niin, että kätilöt lähtivät pois. Kun he tuli takaisin puolen yön aikoihin, muistaakseni vasta sitten tehtiin punnitus, pituus, päänympäristö ja mittaukset sillä aikaa, kun kävin suihkussa. En ole ihan varma, menikö se tässä järjestyksessä vai olisiko punnitus tehty jo aikaisemmin. Suurin piirtein näin. Toiveeni oli, että vauvaa ei pestä, vaan ainoastaan siistetään, mutta ei pestä kinaa pois. En tiedä, onko se nykyään vakio, että vauvaa ei pestä. vaan tiedostetaan sen kinan hyödyllisyys ja että annetaan sen imeytyä ihoon. Ja napanuoran osalta mulla oli se toive, että annetaan napanuoran sykkiä niin kauan kuin se sykkii itsestään ja vasta sitten leikataan. Tän osalta kans kätilöt oli hyvin kunnioittavia ja en oo varma, että onks tääkin ihan peruskäytäntö nykyään. Isä leikkasi napanuoran, joka oli suuri yllätys mulle, koska Anton ei todellakaan ekalla kerralla leikannut napanuoraa ja oli muutenkin ekassa synnyksessä vähän jotenkin ehkä traumatisoituneempi kaikesta mitä hän näki, mutta tällä kertaa hän oli ihan messissä. Sitten kaiken tämän jälkeen, niin me lähdettiin siirtymään sinne meidän varsinaiseen huoneeseen, missä me vietettiin sitten yötä. niin saatiin tämmönen perhehuone pyynnöstä, joka oli tosi kiva, koska musta tuli tosi jees, että oli oma huone ja että Anton saa jäädä sinne yöksi. Oishan se ollut ihan älytöntä, jos Antonin olisi pitänyt lähteä tossa kohtaa ajaa kotiin. Niin se oli tosi tosi kiva, vaikka ilmeisesti niille, jotka synnyttää toista tai useampia kertoja, niin ei automaattisesti tarjota sitä perhehuonetta. Että se piti pyytää erikseen. Ja se maksaa siis joku 50 pienemmän per vuorokausi. Eli oli vörtti. Ja joo, sit kello oli joku puoli yks, kun me oltiin siellä huoneessa. Ja käytiin aika pian nukkumaan, muistaakseni. Vauvahan on tosi virkeän ensimmäiset tunnit, kun hän on hereillä. Eli se oli siellä synnytyssalissa, mutta sitten hän, kun tietysti nukahtaa ja nukkuu tosi paljon, niin muistaakseni ensimmäinen yö meni Meni ihan hyvin. En muistaakseni hirveästi imettänyt. Siinä alussahan on tärkeää imettää paljon, mutta toisaalta kun vauva on vielä niin pieni, niin hänellä ei ole niin sitä kapasiteettia imeä ja muuta. Muistaakseni se eka yö meni sillä, että sain itsekin nukuttua siinä. Ja sit me viettiin se seuraava päivä siellä sairaalalla. Anton kävi hakee jotain thaimaalaista ruokaa. Itseasiassa se maistui hyvällä. Ja Lohjan sairaala oli tosi ihana paikka. Tosi semmonen kodinomainen. Siellä oli tosi rauhallista. Mutta mun kokemus myös naikkarilta oli tosi hyvä. Et ei siinä mitään. Ja oon kuullut myös Espan sairaalasta tosi hyvää, tosi paljon hyvää. Ja sit seuraavana päivänä vauvan sisko, eli meidän tytär tuli moikkaamaan isovanhempien kanssa. Ja se oli kyllä ihan supersöpö hetki. Mutta joo, siinä mun synnytys tälleen melkein kahden vuoden jälkeen muisteltuna. En varmasti kaikkia yksityiskohtia muista, niin kuin kävi ilmi. Mut halusin kertoa tästä teille, koska tää oli just sellainen synnytys, kun mä olin suunnitellut. Ja jos sua kiinnostaa tämän tyyppinen synnytys tai ylipäätään mietit, että mitä laittaa synnytystoivelistaan, niin vaikka mulle ei nyt ole enää tallella sitä mun synnytystoivelistaa, niin mä voisin vähän muistella, että mitä asioita mä laitoin siihen mun listaan. Mulle oli tosi tärkeää, että kaikkiin toimenpiteisiin pyydetään mun lupa ja kerrotaan, että mitä tehdään. Ja myös sellainen, että jos mä ite haluan olla mun synnytyskuplassa, niin silloin mun tukihenkilö, eli Anton, on se, jonka kanssa keskustellaan, ja että tavallaan kaikki asiat menee hänen kautta. Tätä ei sitten loppujen lopuksi tarvinnut toteuttaa, koska olin itse sen verran tajuissani koko ajan ja halukas juttelemaan kätilöiden kanssa. Olin varautunut siihen, että minun ei tarvitse tehdä mitään päätöksiä tai mitään, vaan että Anton hoitaisi kaiken kommunikaation kätilöiden kanssa. Mutta kuten sanottu, niin me ei sitten toteutettu loppujen lopuksi tätä. Toinen tärkeä oli mulle, että ei mitään ylimääräisiä toimenpiteitä tai lääkkeitä tai muuta, jos ei ole pakko. Ja että kaikkeen pyydetään lupa. Ja tällä mä tarkotin just sitä, että ei mitään semmosia ylimääräisiä toimenpiteitä, koska mitä on kuullut joiltain, niin joillain on jäänyt traumaa siitä, että on liikaa tehty jotain toimenpiteitä, että vaikka tehty joku liian raju sisätarkastus tai jotain toimenpiteitä, ja vaikka mä olin halukas ottamaan sen sisätarkastuksen, jokuhan ei ees halua sitä, että mä halusin tietää, että kuinka paljon mä oon auki. Haluaisin aina luvan, ettei liikaa laitteita ja härpekeitä, vaikka minulla oli myös ok olla käyrillä. Minulla ei ollut mitään anturia alapäässä. Se oli vain vatsan ympärillä se joku vyö. Anteeksi, minulla on termit todella hukassa. Toivottavasti joku saa tästä jotain irti. Ja tosiaan mulla oli etukäteen ajateltuna, että lähtökohtaisesti aion synnyttää ilman kivunlievitystä, että ei lähdetä tarjoamaan niitä tavallaan turhaan, että vasta jos mä itse pyydän, niin silloin aletaan puhumaan lääkkeellisistä kivunlievityksistä. Mutta olin hyvin avoin lääkkeettömille kivunlievityksille, eli mä olin tosi utelias kokeilemaan kaikkia akupunktioja, tennuslaite ja kaiken maailman juttuja. Olin kuullut, että lohjalla voisi olla akupunktiota, mutta muistaakseni en saanut mitään akupunktiota tai muutakaan lääkkeetentä kipulievitystä, paitsi niitä jotain kipukampoja tarjottiin, mutta en kokenut niitä kovin hyödylliseksi. Mutta muistaakseni siellä oli jumppapallo siellä huoneessa, joka oli tietysti kiva. Minulla oli toiveena amme, että haluaisin synnyttää sinne. Tämä oli tärkeä toive, koska minulla oli se jo ensimmäisessä synnytyksessä, mutta en kerennyt koskaan sinne ammeeseen. En edes kerennyt näkeä sinne synnytyssalissa. Se oli minulla iso toive tällä kertaa, että minä vähintään menen käymään ammeessa, mutta myös toivottavasti synnytän sinne. Tämä on tosi tärkeää mainita sairaalalle mahdollisimman nopeasti, kun saat heihin yhteydessä, eli silloin kun ilmoitetaan, että ollaan tulossa, niin kannattaa kertoa, että on tämmöinen toive, niin on suurempi mahdollisuus, että sulle oikeasti saadaan järjestettyä se ammehuone. Sitten minulla oli toiveena semmoinen rauha, hiljaisuus, ei mitään kovia valoja, ei liikaa semmoista häiritsemistä, vaan että kunnioitettaisiin sitä minun synnytyskuplaa ja ei mitään turhaa säätämistä, ei ylimääräisiä ihmisiä, tällaisia juttuja. Synnytyksen jälkeiseen aikaa liittyen toiveena oli, että vauvaa ei pestä, vaan annetaan kinan kuivua iholle. Annetaan napanuoran sykkiä niin kauan kuin se sykkii ennen leikkaamista. Haluaisin nähdä istukan. Tärkeintä oli, ettei halua oksytosiinia vakiona synnytyksen jälkeen, vaan pyrkiä siihen, että istukka synnytetään luonnollisesti. Iho kontakti vauvan kanssa ehdotan prioriteetti, mutta se nyt on varmasti itsestäänselvyydellä prioriteetti silloin kun vaan mahdollista. Ja täytyy sanoa, että en muista oliks mulla muita juttuja mun synnytystoimen listalla. Harmi kun se ei oo tallessa. Mutta ehkä sä sait tästä napattua jotain itselles. Mun mielestä on super tärkee tiedostaa, et etenkin jos sulla ei oo vaikka doulaa siellä paikalla ja sä synnytät sairaalassa, niin se yhteys kätilön kanssa on mulla molemmil kerralla ollu ihan super tärkee. En missään tapauksessa menisi synnytykseen silleen, että kätilö on niin ammattilainen, että hän hoitaa kaiken. Minun ei tarvitse valmistautua siihen. Olen valmistautunut molempiin synnytyksiin tosi hyvin. Ensimmäiseen synnytykseen olin synnytysvalmennuksessa. Harjoiteltiin erilaisia luonnollisia tapoja kivun lievitykseen. Toisella kertaa en käynyt valmennuksia, mutta kuuntelin paljon podcasteja. ja tarinoita vesisynnytyksestä, koska se oli toive. Niistä paljon opin uutta ja sain ideoita synnytystoivelistalle. Mua kiinnosti kodinomainen synnytys. Mulle oli selkeää, että menen sairaalaan synnyttämään, mutta haluan tehdä mahdollisimman kodinomaisen, eli samanhenkisen, kuin jos synnyttäisin kotona. Kuuntelin paljon kotisynnitystarinoita ja yritin viedä saman konseptin sairaalaympäristöön. Suomessa et valitse kätilöä etukäteen, vaan sinulle annetaan joku ja se tulee yllätyksenä. Siinä on aina riski, että teillä ei ole hyvää connectionia tai hän ei kunnioittaisi sinun synnytystoimen listaa tai hän on liian kiireinen. Aina on näitä riskejä. Valmistautumalla itse mahdollisimman hyvin ja viemällä mahdollisimman selkeän, synnytystoivelistan, niin autat sen kätilön työtä ja myös hyvin nopeasti sen ekan keskustelun perusteella siellä sairaalassa saat käsityksen siitä, että ymmärtääksi ja kunnioittaako hän sun synnytystoivelistaa ja jos sul tuli semmonen fiilis, että tässä ei oo hyvää connectionia, niin kätilöä hän voi pyytää vaihtamaan. Ja mun mielestä ehdottomasti kannattaa tehdä se, jos tulee sellainen fiilis, että tämä ei toimi, tämä yhteistyö. Koska synnytys on niin tärkeä osa sun tarinaa, sun elämää. Sulla on oikeus vaatia kätilön vaihtoa, jos sulla on sellainen olo, että hän ei kunnioita sun toiveita. Mutta mulla on ollut molempien synnytysten kohdalla ihan älyttömän hyvät, ihanat, ammattimaiset kätilöt. Joten jos mä synnyttäisin kolmannen kerran, niin mä menisin tosi hyvillä mielin taas sairaalaan synnyttämään. Mun mielestä se on ollut todella ihana kokemus. Mulle ei ole tullut semmoista, että mun pitäisi päästä synnyttämään kotona, koska mä viihdyn siellä sairaala-ympäristössä hyvin ja mä oon saanut luotua just semmosen tunnelman sinne, kun mä oon toivonutkin. Tietysti oon ollut onnea mukana, kun ne on ollut niin ihanat kätilöt. Mutta joo, mä toivon, että sä sait tästä paljon irti, jos sulla on jotain vastaavaa toiveissa sun omaan synnytykseen tai ehkä sulla on jo synnytykset takana päin, mutta tää oihe kiinnostaa. Ihanaa, kun kuuntelet tämän jakson ja jos sulla herää kysyttävää tai ajatuksia, niin olisi ihana kuulla susta vaikka InstaDM-ässä. Arvostan paljon, jos voit käydä reittaamassa podcastin. Kuuntelit Spotifyssa tai Podimossa. Podimossa peukku ylös tai Spotifyssa mielellään viisi tähteä. Se auttaa paljon. Jos haluat lahjaa kulmakivet mini-e-kirjan, laita screenshot reittauksestasi. Lähetä se sähköpostilla. Jos haluat testata hormonitoiminnan mahdollisia epätasapainotiloja, käyttä show notesien linkin kautta nappaamassa hormonitestihaltuun, niin pääset tekemään tuon testin. Jos tällä hetkellä on raskauden, se ei ole välttämättä ajankohtaista tässä hetkessä, mutta voit säästää sen tulevaa varten. Toisaalta kun liityt samalla sähköpostilistalle, niin pysyt ajantasalla tuoreimmista jutuista. Pyrin laittamaan teille mailia uusista podi-jaksoista. Ihanaa, kun olit tänään täällä. Palataan ensi viikolla uuden aiheen kanssa. Moikka!