3. Keskenmeno kokemukseni & mistä sain voimia ja uskoa tulevaan

Hei rakkaat kuulijat, tervetuloa Off Level Podcastin pariin. Täällä on Sonja Hannus, sun host. Ja tänään on haavoittuvainen aihe käsittelyssä, nimittäin keskenmeno. Keskenmeno on sellainen asia, mitä mä en toivoisi kenellekään. Ja yhden keskenmenon läpikäyneenä mun täytyy sanoa, että Mä en voi mitenkään kuvitella sitä synkkyyttä ja tuskaa, mitä monen kesken menon kokeneen täytyy kokea. Ja myöskin, mitä pidemmälle se raskaus on mennyt, niin mä uskon, että sitä rankeampi kokemus se on. Kokemuksia ei mitenkään voi verrata toisiinsa. Ja tänään mä aion jakaa mun kokemuksen. Mä toivon, että sä voit saada siitä vertaistukea. jos sä käyt parhaillaan keskenmenoa läpi tai oot sen käynyt läpi. Ja mä mielellään jatkan keskustelua ja kuulen teidän kokemuksista Instagramin DM-puolella, koska mun mielestä on niin tärkeetä, että me päästään jakamaan meidän omia kokemuksia meidän kohdalla. Mun tarina hedelmällisyyden ja raskauksien suhteen tähän asti oli se, että mä olin tullut mun tyttären kanssa ensimmäisen kerran raskaaksi vahingossa. Se tapahtui ihan suunnittelematta. En ollut ihan perillä mun ovulaatiosta. ja varmat päivät osoittautui ei niin varmaksi. Mutta se oli silloin tosi onnellinen yllätys siinä mielessä, että olin aina vähän jännittänyt, että mitenköhän helppoa tai vaikeaa raskautuminen tulee olemaan minulle, koska olin niin pitkään kärsinyt siitä, että minulla ei ollut ollut kuukautisia kiertoa. Ja se raskaus meni tosi hyvin, ei ollut mitään komplikaatioita. Tälleen jälkeenpäin ajateltuna koen itseäni niin onnekkaaksi, että kaikki kävi niin, koska silloin olin vielä aika naivia, en edes ymmärtänyt, miten yleisiä keskenmenot on ja mitä kaikkea voikaan tapahtua, missä kohtaa raskautta tahansa. Tällein jälkikäteen ajateltuna olin tosi suojeltu kaikelta tiedolta silloin. Jotenkin äitiyden myötä aukee ihan uusi maailma ja ymmärtää, kuinka herkkiä aiheita nämä on ja miten ja miten tuskaisia polkuja joidenkin pitää käydä läpi, että raskautuu ja että se raskaus menisi vielä loppuun asti. Se, että saa vauvan syliin, ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Sen olen ymmärtänyt tässä vasta minun oman ensimmäisen raskauden jälkeen. Toisella kerralla kaikki alkoi tammikuusta tänä vuonna 2022. Toisen raskauden kanssa kaikki alkoi tämän vuoden alussa tammikuussa. Oltiin meidän pienen perheen kanssa Kaapkaupungissa. Siellä ajattelin, että kun tullaan täältä kotiin, niin tuntuu, että olen valmis tulemaan uudestaan raskaaksi. Toiveessa olisi toinen lapsi sisaruksi meidän esikoiselle. Palattiin kotiin tammikuun puolessa välissä. Seuraavalla viikolla minulla oli ovulaatio. En ole vieläkään koskaan tuntenut ovulaatiota. Vaikka minulla on tullut säännöllinen ja terve kierto imetysajan jälkeen, en ole koskaan tiennyt tarkalleen, milloin minun ovulaatio on. Itse asiassa kokeilin ovulaatiotikkuja, mutta ne eivät toiminut minulla, koska en koskaan saanut tikutettua sitä. täyttä ovulaatiota tai sitä täyttä viivaa, mutta mä silti tulin raskaaksi. Ja tää on itseasiassa tapahtunut nyt molemmilla kerroilla, kun mä oon kokeillut sitä ovulaatiotikutusta. Eli ei kannata heittää toivoa romukoppaan, vaikka se ovulaatiotikku ei näyttäisi ovulaatiota. Eli me tosiaan yritettiin silloin tammikuun lopulla Ja helmikuun 11. päivä, muistan sen edelleen, oli ihana, kylmä, aurinkoinen päivä. Mä tein testin ja se oli positiivinen. Ja mä olin niin onnellinen siinä päivänä. Mä olin niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että mä olin tullut taas ensimmäisestä yrittämästä raskaaksi. Ja aloin heti jotenkin näkemään sen, että okei, meille tulee lokakuun vauva. Ja se tuntui täydelliseltä ajatukselta. Ja tuntui myös oikealta kokea se alkuraskaus siinä alkukeväästä, kun oli vielä kylmä ulkona. Ja ajattelin, että tämä ajoittuu mun huonovointisuus just hyvin siihen alkukevääseen. Ja sitten kun alkaa kesä, niin sit mä voin hyvin ja näin poispäin. Mä en oltanut millään odottaa. Mä menin jo 6 plus 4 varhaisultraan. Esikoisen kanssa mä en käynyt ollenkaan varhaisultrassa, koska silloin se tuli just yllätyksenä ja meillä oli kesälomat ja muut. Mä en ollut ollenkaan kaupungissa, mutta onneksi mä tällä kertaa menin. Mutta ois kannattanut mennä vähän myöhemmin, että se 6 plus 4 osoittautui virheeksi siinä mielessä, että mä menin sinne, hän ultras, ja siellä ei näkynyt vielä tarpeeksi, ei näkynyt niitä asioita, mitä kuuluisi näkyä, mutta koska se oli niin varhain, niin lääkäri ei voinut diagnosoida mitään. Hän sanoi, että on pakko odottaa vielä puolitoista pari viikkoa, että voi nähdä, että kehittyykö siellä joku vai ei. Hän jo valmisteli minua siihen, että saattaa alkaa keskenmenovuotoja. Muuta. Se oli ihan hirveetä. Ja se oli ihan kamala tunne muutenkin nähdä se tyhjä kohtu, kun sä olit jo lukenut, että nyt näillä viikoilla pitäisi näkyä syke. Ja mä lähdin sieltä tietenkin ihan romahtaneen ennas lääkäristä. Ja mä olin eka ihan varma, että ei tästä mitään tuu, että tää on keskenmeno. No, sitten mä tulin kotiin ja aloin tietenkin googlaamaan kaikkien muiden kokemuksia. Minulla alkoi vähän toivo syttyä, koska oli tosi monia vastaavia tarinoita, joilla oli löytynyt syke viikon tai parin päästä ja oli löytynyt kehittyvä sikiö, mutta oli yhtä paljon myös niitä, joilla ei ollut löytynyt ja se oli päättynyt huonosti. Mä valtoin odottaa puolitoista viikkoa. Sit mä menin uudestaan ultraan. Siellä näkyi vaan tyhjä kohtu. Tää kätilö sanoi, että sikion kehitys on loppunut jo tosi varhaisessa vaiheessa, viikolla viisi. Koska muuten siellä olisi näkynyt enemmän. Se ruskoesipussikin alkoi jo surkastumaan. Ei ollut mitään sikiötä. Se oli tietenkin ihan hirveetä kuulla, koska mä menin sinne niin tämmösellä 50-50. asenteella ja toivoin parasta sen kuuleminen, että ei siellä mitään ole. Olihan se ihan kauheeta. No joo, jokaisen keskemen on niin erilainen. Tässä oli hyvät ja huonot puolet. Hyvä oli se, että se kehitys oli loppunut niin varhain, että siellä ei ollut mitään sikiötä. Eli sitten se tuleva vuoto ei olisi paha, ja siellä ei tosiaan olisi sikiötä, joka täytyisi kohdata. Mutta sitten taas raastava puoli tuossa oli se, että se ei ollut spontaani keskenmeno, vaan että se piti todeta. kahteen kertaan siellä Ultrassa ja sit mun piti mennä vielä kolmannen kerran itseasiassa lääkäriin hakemaan ne lääkkeet siihen käynnistämiseen eli semmonen ei spontaani keskenmeno tuntuu jotenkin vielä ärsyttävämmältä kuin spontaani. No sit mun tosiaan piti odottaa viikonlopun yli ja mennä vielä kerran toteamaan se erikoislääkärille ja saamaan ne lääkkeet siihen tyhjennykseen, eli on kaksi vaihtoehtoa, joissa kesken menoa ei olla spontaanisti, joko lääkkeellinen tyhjennys tai kaavinta. Ilmeisesti tällaisissa keisseissä kaavinta ei ole edes mikään vaihtoehto, vaan se ensin kokeillaan niillä lääkkeillä. Se oli maanantai aamu, sain ne lääkkeet, menin kotiin ja otin ne lääkkeet. Niistäkin on vaikka mitä kauhutarinoita, millaisia vaikutuksia ne voi aiheuttaa huonoa oloa, kipua ja muuta, kun se keskeinen alkaa. Luulen, että tämä liittyy tosi paljon siihen, kuinka pitkällä se raskaus on. Totta kai muutenkin yksilöllisesti kipukyndykseen ja kaikkeen. Mutta koska minulle se oli loppunut raskaus jo niin varhaisessa vaiheessa, minulle ne lääkkeet eivät aiheuttaneet juuri mitään, muistaakseni. Se oli itse asiassa myös tosi turhauttavaa, Mitään ei tapahtunut pitkään aikaan. Minun piti odottaa yli kaksi päivää, ennen kuin vuoto alkoi. Kun odotat jo kaksi päivää, saat ylipäätään lääkkeet. Kaksi päivää sen vuoto alkaa. Ne olivat ehkä ne pahimmat, hermojaa raastavimmat päivät. Totta kai niiden lisäksi, kun olin saanut kuulla sen diagnoosin. Odottaminen oli mielestäni tosi turhauttavaa. Mutta sitten olikohan se torstaina. Maanantaina olin ottanut lääkää, niin torstaina se vuoto alkoi. Ja se tuli ihan kunnolla. Mulla se oli ehkä vähän runsaammat kuin menkat. Ei onneksi sen enempää. Ja sitä kesti ehkä viisi päivää. Eli kun olisi menkat ollut, siinä mielessä koen, että pääsin helpolla, koska olen kuullut, että jos ne viikot ovat paljon pidemmällä, niin se voi olla tosi kivulias tapahtuma, se tyhjentyminen. Se oli tosi helpottavaa, kun se vuoto alkoi. Musta tuntui, että tämä on nyt menkat. Pikkuhiljaa saa sen kehon takaisin siihen tilaan, mistä lähdettiin. Mitä enemmän asiaa tutkin, päädyin siihen, että haluan saada yhdet menkat ennen kuin aletaan yrittämään uutta. Eli fyysinen puoli oli sanotaanko helppo mulle siinä mielessä, että oli vain tosi turhauttavaa joutua käymään niin monta kertaa siellä. lääkärissä kuulemassa se asia, että siellä ei ole kaikki hyvin, ja se odottaminen muuttaa kipujen ja muiden puolesta, niin mä pääsin tosi vähällä. Ja totta kai henkinen puoli on ihan asia erikseen. Mulle pahimmat päivät oli varmasti ne ultrapäivät. Ensin kun mä kuulin, että kaikki ei välttämättä ole hyvin, ja sitten kun mä kuulin, että kaikki ei ole hyvin. Ja etenkin sen lopullisen diagnoosin päivänä, niin mä itkin. Ja mä olin vaan niin vihanen itselleni ja maailmalle. Ja mä koin itseni niin uhriksi. Varmaan jokainen on silleen, että miksi minä? Oliko se on kymmenen prosentin todennäköisyys saada kesken meno niin siltistä kysyjältään, että miksi helvetissä? Mä joudun kokemaan tämän, ja miksi ylipäätään naiset joutuu kokemaan jotain näin tuskasta, ja miten vaan turhaa henkisesti kuluttavaa se on. Ja tottakai tuntuu myös, että keho pettää sut, vaikka eihän se tosiasiassa niin. Ja mun kohdalla tää tais mennä niin, että se hedelmöittynyt munasolu on ollut tämmönen ns. tyhjä, mitä on ilmeisesti kaikilla jonkin verran. Että se on vaan tosi huono tuuri. Totta kai sitä on tosi pettynyt omaan kehoon vähän aikaa, kunnes siitä pääsee yli. Mun mies ei ollut läheskään yhtä surullinen tai tunteellinen tästä asiasta kuin minä. Ehkä sen takia, että tää kaikki tuli niin nopeesti. myös hänelle se, että me ylipäätään yritetään tulla raskaaksi, koska se oli aika lailla mun päätös ja hän vaan enemmän mukautui siihen tai suostui siihen, että hän ei olisi välttämättä ollut ihan vielä kokenut aikaa oikeaksi, mutta oli kuitenkin mukana suunnitelmassa. Kun me tultiin heti raskaaksi, niin se kaikki tapahtui niin nopeasti, että sitten Hän ei ollut koskaan vielä kiintynyt tähän ajatukseen. Hänen reaktiotuntumus tosi ärsyttävältä, koska hän ei ollut yhtään tavallaan pahoillaan sen puolesta, mitä mä koin, mutta ei sen meidän yhteisen unelman särkymisen puolesta. Ja hän vaan heti oli mulle silleen, että täällä on joku tarkoitus ja vielä ei ollut meidän aika ja meidän aika tulee just silloin, kun on oikea aika. Se tuntui tosi ärsyttävältä aluksi, mutta sitten mä aloin uskoa sitä ja mä aloin aika nopeasti hyväksyä sen asian. Mä muistan, että jo heti se seuraava päivä, eli ennen kuin mä olin saanut niitä lääkkeitä vielä, niin tuntui jo paljon paremmalta. Jokainen päivä siitä eteenpäin sitä jotenkin hyväksyi koko ajan enemmän sen, mitä tapahtui. halusin suunnata katseen tulevaan. Koska olen tosi hengellinen tyyppi, yritin miettiä, mikä Universumin tarkoitus oli tälle ja onko tässä joku viesti, joka minun pitää saada läpi tai kokea ja käydä läpi. tehdä tavallaan jotain henkistä työtä ennen kuin olen valmis tulemaan raskaaksi. Olen jo joskus aikaisemmin lukenut sellaisen kirjan kuin Spirit Babies. Walter McEachin on sen kirjoittanut. Se on tosi mielenkiintoinen kirja, joka esittelee tämmöisen vaihtoehtoisen tavan nähdä koko maailma lapsien suhteen. Suosittelen tutustumaan siihen. Se voi tuoda paljon lohtua, jos käyt läpi haasteita, kuten vaikeuksia tulla raskaaksi tai keskenmeno. Jos on avoin hengellisyydelle ja vaihtoehtoisille tavoille katsoa asioita, kirja voi tuoda paljon lohtua. Ja näihin aikoihin mä aloin hakemaan yhteyttä mun Spirit Babyseihin. Eli teoria on, että me ollaan tehty tämmönen contract-sopimus jo kauan aikaa sitten meidän tulevien lasten kanssa. He odottavat oikeaa aikaa saapua tänne fyysiseen maailmaan. Tässä kirjassa on paljon erilaisia tapoja alkaa vahvistamaan yhteyttä Spirit Babyhin. Lähinnä siitä kirjasta kuuntelin teorian, koska minulla oli äänikirjana. Jos olisin ollut kirjakirjana, olisi ollut helpompi tehdä niitä harjoituksia. Itse asiassa löysin yhden toisen naisen, jolla on hyviä meditaatioita. niin mä tein niitä jonkin verran silloin. Eli meditaation kautta lähdin hakemaan yhteyttä mun spirit babyihin, joita mä uskon olevan vielä kaksi. Ja mä sain tietyn yhteyden. En vielä kovin syvällistä, koska mä en oo harjoittanut tätä niin päänöllisesti, mutta se aika ja ne meditaatiot toi mulle kans paljon tukea siihen aikaan. ja sellaista uskoa, että mikään täällä tapahtuva asia tällä hetkellä ei ole multa pois millään tavalla, ja että jos mun kuuluu saada vaikka tietty lukumäärä vielä lapsia, niin ne on kyllä tulossa. Mä olin tehnyt jonkin verran tutkimusta ja tullut siihen tulokseen, että mä haluan saada yhdet menkat ennen kuin me yritetään uudestaan, koska mä halusin olla varma, että mun kohtu on tyhjentynyt kunnolla. Olin lukenut kauhutarinoita siitä, että jos se kohtu ei tyhjene kunnolla niiden lääkkeiden käytön jälkeen, niin seuraava raskaus voi esimerkiksi keskeytyä siihen, että sinne on jäänyt sitä edellistä raskausmateriaalia. Joten mulla oli tosi tärkeää saada vielä uudet mengat, jotta se vielä kerran putsaisi sen kohdun ja tyhjentäisi sen kaikesta ylimääräisestä. Ja mulla meni 32 päivää siitä, kun se vuoto alkoi. Se kesken menovuoto siihen, että mun seuraavat menkat alkoi. Eli siinä välissä on todennäköisesti ollut ovulaatio, jolloin olisi voinut tulla raskaaksi, jos olisi yrittänyt. Mut mä halusin noi menkat. Ja ne oli ehkä vähän runsaammat kuin normaalit menkat, mutta aika perus setti. Ja siitä sitten kahden viikon päästä niin olin taas valmis yrittämään. Puhun taas vain yksiköstä, koska mun mies oli kyllä ihan okei tämän suunnitelman kanssa, mutta ei välttämättä ihan yhtä innoissaan kuin minä. Jokka on sinänsä vähän harmi, olisi ihan ihanaa, että molemmat haluaisivat sitä. Sitä en lasta yhtä paljon. Totta kai hän haluaa myös, mutta hän koki, että olisi voinut odottaa vielä vähän pidempääkin. Mutta myös ymmärsi mua tämän ajatuksen suhteen ja ymmärsi, että mä haluun nyt ja näin poispäin. No, sitten piti taas odottaa se pari viikkoa. Se on muuten niin hermoja radastava se kaksi viikkona, kun sä oot yrittänyt ja sun pitää odottaa. Eli mä voin ainoastaan kuvitella, tai ehkä enemmänkin voisin sanoa, että mä en voi mitenkään kuvitella sitä tuskaa tai mielenlujuutta, mikä vaaditaan, jos täytyy yrittää pitkään tulla raskaaksi. Ja no, sitten parin viikon odottamisen jälkeen, mä olin itse asiassa viikonlopun polttareissa Itävallassa. Mä muistaakseni tein yhden testin ennen sinne polttareihin lähtöä, mutta se ei näyttänyt mitään. Se oli aikainen, ehkä 26 tai jotain, 27. Päivä 31. Sunnuntaina tulin kotiin ja maanantai aamuna tein testin ja se oli ihan superselkeä. Se oli ihan superselkeä plussa. Seuraava jakso tulee olemaan raskausjakso. Ehkä mä kohta lopetan tähän ja jatkan seuraavan jakson parissa tämän seuraavan raskauden. Avaan tätä seuraavaa raskautta, mutta mä sanon vielä sen verran, että kun on kokenut keskemenon, niin se seuraava kerta, kun sä saat plussan, niin ainakaan mun kohdalla se ei vielä ollut mikään kovin iso. Merkkipaalu siinä mielessä, että kun on kerran saanut sen plussan ja kuvitellut pari viikkoa olevansa raskaana ja sitten mennyt sinne ultraan ja ei ole nähnyt sykettä, niin toi oli mulle vasta semmoinen ensimmäinen merkki, että okei, ehkä ja vasta sitten se tuleva ultra oli mulle se merkittävämpi juttu. Ja myös se, että tuleeko mulle oireita, koska itse asiassa tuossa kesken menneessä raskaudessa, niin mulle ei kehittynyt mitään ensimmäisestä raskaudesta tyypillisiä oireita, kuten näitä food aversions, eli tiettyjä inhokkiruokia ja muuta. Mulla oli ainoastaan väsymys oireena tuossa. Se olisi ollut merkki siitä, että kaikki ei ole hyvin ja samoin minun rinnat eivät koskaan turvannut samalla tavalla kuin silloin, kun olin esikoisen kanssa raskaana. Eli se olisi myös ollut sellainen merkki, josta olisi voinut päätellä periaatteessa, että kaikki ei ole hyvin. Joten tosiaan tuo ekoraskaustesti ei vielä kertonut paljonkaan, vaan halusin Siitä alkoi monen viikon piinallinen odotus, että tuleeko oireita. Se varhaisultraanmeno. Tämä oli minun keskenmenon tarina. Kuten sanoin, näitä asioita ei kannata vertailla, koska jokaisella on yksilöllinen kokemus. Siitä huolimatta haluan sanoa, että koen, että minun kokemus ei ollut todella rankimmasta päästä. Mä voin vaan lähettää mun kaiken rakkauden niille, jotka ehkä tällä hetkellä käy keskenmenoa läpi tai jotka on käynyt sen ehkä useamman kerran tai yrittää tulla raskaa. Mä toivon niin paljon, että meidän kaikkien toivet toteutuu ja jonain päivänä saadaan vauva syliin. Seuraavassa jaksossa mä avaan tätä mun seuraavaa raskautta ja haluan antaa valoa. valoa ja toivoa jokaiselle, joka käy keskenmenoa läpi ja omasta kokemuksesta sanoo, että tämä raskaukstulo heti keskenmenon jälkeen on selvästi hyvin mahdollista ja mitä mä luinkin siitä, niin ehkä jopa todennäköisempää kuin muuten, koska jotenkin sekä kroppa on tosi hedelmällisessä tilassa keskenmenon jälkeen. Ja mä tosiaan jatkan tosi mielellään keskustelua teidän kanssa DM-ssä tai mailitse, laittakaa mulle viestiä. ja laittakaa mulle myös mielellään aihetoiveita. Laita tämä boditilaukseen ja mä olisin myös tosi kiitollut, jos saannat tälle bodille arvostelun ja tilaa myös mun uutiski. Linkki löytyy tuosta shownoteista ja lahjaks mä lähetän sulle mun hyvinvointini kulmakivet e-kirjan. Siellä on mun parhaita vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hei, kiitos paljon kun kuuntelit tän jakson ja me palataan taas ensi jakson parissa. Moikka!